Lunta päin

Viime kesän reissutkin ovat vielä paljolti käsittelemättä, mutta otanpa tähän väliin vähän tuoreempia juttuja, jotta ei tarvitse koko ajan muistella puolen vuoden takaisia asioita. Ja ehkä yksi ajantasainen juttu vuodessa synnyttää vaikutelman, että tämä blogi on yhä elossa.

Kuluva talvi on tuntunut jotenkin pitkältä, mikä johtunee siitä, että lumi ja pakkanen saapuivat melko varhain. Tästä huolimatta en ole vielä saanut edes suksia jalkaan, vaikka latua on jo tovin ollut tarjolla.

Joulun jälkeen kuitenkin kaivoimme lumikengät kellarista ja suuntasimme autoillen kohti Kinahmia, joka on yksi Kuopion parhaista paikoista, jos tykkää lumisista maisemista. Korkea mäki jää toisinaan usvan peittoon, mutta tällä kertaa pilvet kiersivät sen kauempaa, ja muutaman asteen pakkanen suosi muutenkin ulkoilua.

Lähdimme tuttuun tapaan liikkeelle Kinahmin länsipuolen parkkipaikalta, koska se on helposti saavutettavissa, ja aurataan talvellakin. 

Länsirinteeseen johtavaa polkua oli mennyt muitakin, kenties joulun aikaan. Valmis ura helpotti kulkemista merkittävästi, mutta jyrkähkö rinne tuntui silti työläältä nousta, vaikka mukana ei ollut edes painavaa kameraa. Ylhäällä olosuhteet kuitenkin olivat palkitsevia.

Ajatuksena oli mennessä koukata Kinahmin laen (313 moh.) kautta, mutta tampattua polkua riitti vain läheiselle laavulle asti. Pohjoisen suunnasta tullut kelkkaurakin sukelsi pian laavun jälkeen alamäkeen, joten sekään ei helpottaisi huiputusta. Ehkä uraa voisi silti paluumatkalla seurata Tahkon suuntaan.

Laki ei ollut etäällä, mutta puolen metrin umpihangessa sittenkin riittävän kaukana. Malla saisi puolestamme huiputtaa Kinahmin tällä kertaa.

Ilmakuvista paljastui yllättäviä asioita. Ensinnäkin mäen laella olevan näkötornin ympäriltä oli sitten viime vierailun kaadettu puita, joten tornista voisi nyt nähdä kauas. 

Videosta poimittu kuva on huonolaatuinen, mutta näytti siltä, että metallisen tornin tikkaat ovat saaneet ympärilleen kaiteen. Tämä lisää turvallisuutta, ja jäljelle jääneistä riskeistä merkittävin lieneekin se, että talvella kieli juuttuu kaiteeseen kiinni.

Hakkuuaukean keskellä näkyi myös joku mökki, jota en ollut aiemmin havainnut. En tiedä, onko se rakennettu hiljattain, vai onko se vain paljastunut hakkuiden myötä. Mutta onhan tuosta ennenkin kuljettu; kaipa se olisi metsän keskeltäkin huomattu. Kyseessä ei silti liene yleiseen käyttöön tarkoitettu rakennus.

Yleisesti ottaen Kinahmi on kyllä erityislaatuinen paikka näillä kulmilla. Mäki on korkea, ja tykkylumiset puut tuovat mieleen Lapin tunturit. Paljakkaa Kinahmilla ei sentään ole, ellei sellaiseksi lasketa hakkuuaukeiden aikaansaamia aukkoja rinteessä.

Paluumatkalla poikkesimme vielä mäen pohjoiskulmalla ennen kuin lähdimme laskeutumaan takaisin autolle. Näissä keskitalven hämyisissä reissuissa on oma tunnelmansa, vaikka kyllähän Kinahmi on parhaimmillaan keväällä, kun aurinko paistaa ja hanki kantaa.

Ja kohtapa talvi jo kääntyykin kevään suuntaan. En tiedä, tuleeko tänäkään keväänä lähdettyä Lappiin asti, kun ei tuo enää viime vuosina ole ollut tapana. Pallaksen suunnastakin kuuluu vain huonoja uutisia, mikä ei ole innostanut haaveilemaan kevään reissuista.

Pyhäkurun ikävä onnettomuus vaivaa yhä mieltä. Lumivyöryt ovat arvaamattomia, ja sään muuttuessa olosuhteet voivat yllättää kenet tahansa. Alla olevat kuvat ovat Pallaksen ja Nammalakurun väliseltä tunturireitiltä. Kuvissa näkyvä kuru tosin taitaa olla Rihmakuru.