Mukavuusalueelta pois

Jaahas... missä olinkaan menossa? Kenties heinäkuussa. Näitä viime kesän juttuja on vähän tyhmä kelata keskellä talvea, mutta ehkä niistä voi saada vinkkejä tulevaan kesään.

Heinäkuun lähestyessä loppuaan lomaa oli vielä viikko, mutta miten se kannattaisi käyttää? Naruska kiinnosti, mutta sääennusteet eivät nyt tukeneet ajatusta lähteä ajamaan kohti Itä-Lappia.

Lopulta ongelma ratkesi kuin itsestään, kun vaimo päätti lähteä Tampereelle tapaamaan äitiään. Ehkäpä matkustaisimme sinne yhdessä, minkä jälkeen voisin jatkaa Reiskan kanssa eteenpäin. Selvästikin mukavuusalueeni ulkopuolelle siis, mutta pitkästä aikaa miesporukalla, jeah!

En ollut aikapäiviin käynyt Hämeenlinnaa etelämpänä, mutta nyt minua kiinnosti erityisesti Hangon seutu, koska se vaikutti Suomen poutaisimmalta ja aurinkoisimmalta kolkalta. Matkan suunta tarkoitti samalla sitä, että reissun painopiste ei nyt olisi retkeilyssä. Päätin silti aluksi ajella Torronsuolle, joka oli sopivasti Hankoon johtavan ajoreittini varrella.

Yöpyminen tuotti hieman päänvaivaa. Itä- ja Pohjois-Suomessa on aina helppo löytää joku metsätien pätkä, johon ajaa autonsa yöksi, mutta ruuhkaisessa Etelä-Suomessa tilanne ei ole niin yksinkertainen. Olinkin varautunut siihen, että majoitun ensisijaisesti leirintäalueille, mikä ei ollut vaihtoehdoista mieluisin.

Tampereelta lähdettyäni ajelin kuitenkin ensimmäisenä Forssaan. Kun yleensä matkailee Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan suunnalla, paikallisella ABC-asemalla tuntui jo aivan siltä kuin olisi ulkomailla. Miksi lähteä Kanarialle, jos voi jäädä Forssaan?

Forssasta oli enää lyhyt matka Torronsuon kansallispuistoon. Kartan mukaan puistossa on kaksi pysäköintialuetta, joista ensimmäisenä tuli eteen Kiljamon P-paikka. Toinen vaihtoehto näytti kartassa suuremmalta, mutta kun Kiljamoonkin mahtui, pysäköin autoni sinne. Molemmat ovat kokolailla sopivasti suota kiertävän reitin varrella.

Tarkoitukseni oli illalla poiketa vain Kiljamon lintutornilla, mutta sitten päätin käydä kurkkaamassa myös Torronsuon toista P-aluetta, jonne oli kilometrin matka. Kävi ilmi, että alue olikin todella iso, ja täysin tyhjillään. Hämmentävää.

Voisikohan tänne jäädä yöksi? Ainakaan sitä ei ollut erikseen kielletty, ja kyse sentään oli virallisesta P-paikasta. Tilaakin riittäisi.

Nähtyäni parkkipaikan päätin yksintein patikoida Torronsuon ympäri. Olin jo kulkenut suota kiertävästä Suotaipaleesta pienen pätkän, joten voisin yhtä hyvin mennä loputkin. Autolle palattuani siirtäisin sen tilavammalle P-alueelle, ja jos asialle ei näyttäisi olevan estettä, jäisin sinne yöksi.

Suotaipaleen pituus on 8 - 9 kilometriä, mutta reitti etenee paljolti pitkospuita pitkin, joten se on joutuisaa kulkea. Asiaa edesauttoi se, että vain parin vuoden ikäiset pitkospuut olivat oikein hyvässä kunnossa. 

Toinen tyytyväisyyttä lisännyt seikka oli se, että Torronsuolla olevat kulkurajoitukset on esimerkillisesti merkitty maastoon. Tämä ei ole itsestäänselvää, sillä monessa paikassa rajoitukset pitää tajuta etukäteen selvittää, ja maastossa olevia kiellettyjä alueita täytyy osata väistellä. Jos vahingossa päätyy väärään paikkaan väärään aikaan, seurauksena voi pahimmillaan olla sakkoa. 

Kuka on keksinyt jotain näin typerää? Nopeusrajoituksetkin ilmaistaan taajaman ulkopuolella liikennemerkeillä, jotta ihmiset tietävät, miten kovaa tiellä saa ajaa. No, Torronsuolla asia joka tapauksessa on hoidettu niin kuin pitääkin.

Jo alkumatkasta kiinnitin huomiota polun varrella olleisiin röykkiöihin. Yleensä käytöstä poistetut pitkokset kai tavataan jättää paikalleen lahoamaan, mutta Torronsuolla ne oli kerätty kasoihin. Liekö tarkoitus ollut kuljettaa ne toisaalle?

Aluksi kasat hieman kummastuttivat, mutta kun niitä tuli vastaan lisää ja lisää, näkyyn tottui. Jollain oudolla tavalla röykkiöt toivat mieleeni LOTR-trilogian merkkitulet, joita vuorten huipuille sytytettiin.

Pitkospuita pitkin oli nopea edetä, ja taisin suon eteläpuolisella tieosuudellakin kiiruhtaa liikaa, sillä lompsin vahingossa Idänpäänkalliolla olevien laavun ja lintutornin ohi. En virheen huomattuani viitsinyt enää kääntyä takaisin, mutta kiikaroinpa sitten tornia suon vastakkaiselta laidalta.

Kiljamon torni kuitenkin lienee kahdesta Torronsuon tornista suurempi. En aluksi ajatellut kiivetä torniin lainkaan, mutta kun näin sen profiilin mäen päällä, muutin mieleni. Täytyyhän näin komeaan rakennelmaan tutustua!

Vaikka torni on korkea, sieltä ei näe kovin hyvin kuin yhteen suuntaan. 

Tornilla on ikää jo 25 vuotta, joten rakennusaikaan tilanne lienee ollut olennaisesti parempi.

Kaikki muut fasiliteetit sen sijaan olivat nykyaikaisia. En kovinkaan usein itse käytä näitä palveluita, mutta on hyvä, että näitä kehitetään ja ylläpidetään. Hienoa!

Autolle palattuani ajoin suunnitelmani mukaisesti Torronsuon toiselle pysäköintialueelle, jonne ei edelleenkään ollut tullut muita.

Pysäköintialue WC-rakennuksineen muistuttaa hieman BestPark-alueita, joten nimesin sen TorroParkiksi. Kartoissa esiintyvä nimi lienee Pehkun pysäköintialue.

Somerontiellä oli yöaikaan jonkin verran liikennettä, mikä hetkittäin häiritsi, mutta kyllä tässä yhden yön silti vietti. Korvatulpillahan ongelma olisi ratkennut, vaan enpä tuota tullut etukäteen ajatelleeksi.

Talvella Torronsuolla näkyy menevän latujakin. Voisi kiinnostaakin, mutta jos tänne asti meinaisi talvella ajaa, pitäisi ehkä keksiä muitakin syitä.