Keväisen suotrilogiamme toinen osa johdatti meidät 5-tien länsipuolelle. Sieltä löytyisi Penkkisuo, jonka keskellä olevaan Petäjäsaareen oli kartassa merkitty joku nähtävyys, ilmeisesti erikoisempi puu. Ei ehkä maailmanluokan nähtävyys, mutta riittävän hyvä kohde huhtikuiselle retkellemme.
Niinpä ajelimme 77-tietä kohti Pielavettä, josta käännyimme ensin 5641-tielle ja parin kilometrin jälkeen Penkkisuon länsipuolella menevälle metsäautotielle.
Kelirikko oli jo hyvässä vauhdissa. Pienehköllä tiellä kahlasi isoja rekkojakin, joita emme onneksi joutuneet kohtaamaan nokittain.
Autopaikka löytyi aika helposti niiltä kulmilta kuin olimme ennalta ajatelleetkin.
Mistähän Penkkisuo on saanut nimensä? Onko kartaan merkityllä nähtävyydellä jotain tekemistä nimen kanssa? Ehkäpä asia selviää kohta.
Käveltyämme lyhyen matkan tietä pitkin poikkesimme metsään ja suunnistimme kohti Petäjäsaarta. Se näkyy alla olevassa kuvassa suon keskellä olevana pienenä saarekkeena.
Lumi upotti metsässä aika paljon, mutta liikkuminen oli silti helpompaa kuin paria viikkoa aiemmin Eitikansuolla. Lunta taisi jo olla hiukan vähemmän. Suon laitaan saavuttuamme kohtasimme kuitenkin esteen, jota emme olleet osanneet ennakoida.
Suota ympäröivät alueet oli ojitettu, mikä ilmeni kartastakin. Yleensä tämä ei ole ongelma, koska ojat on helppo ylittää, ainakin pienen etsimisen jälkeen.
Tällä kertaa tilanne ei kuitenkaan ollut helppo. Suon laidassa menevä isompi oja oli kiusallisen leveä. Sulaa oli ehkä metrin verran, mutta lumireunat huomioiden kokonaisleveys oli lähempänä 1,5 metriä. Sellaisen yli olisi itsenikin vaikea hypätä, vaimosta puhumattakaan.
Kuljimme vähän matkaa ojan vartta löytääksemme kapeamman kohdan, mutta sellaista ei tullut vastaan. Metrin kauhalla tehty oja on metrin levyinen.
Asia oli harmillinen, mutta lopulta päätimme luopua tavoittelemasta Petäjäsaarta. Ojan väkisinylitys olisi todennäköisesti johtanut vain siihen, että toinen meistä on ojassa rähmällään.
Ojalle kärsitty tappio jäyti hieman mieltä, mutta hetkeä myöhemmin meillä oli onneakin. Pölähdimme nimittäin metsästä pienelle aukiolla, jossa meitä odotti... laavu!
Rakennelma tuli yllätyksenä, koska sitä ei oltu merkitty karttaan. Laavu myös oli oudossa paikassa, koska sinne ei näyttänyt menevän minkäänlaista ajouraa. Mutta kaipa sinne jonkinlainen polku sentään kesällä vie.
Evästelyyn laavu kyllä kelpasi. Sen suojissa oli myös pieni penkki, jonka pituutta silmämääräisesti mittailin. Jos penkin kantaisi ojan varteen, voisiko sitä käyttää siltana suolle? Tämän vuoksiko paikkaa kutsutaan Penkkisuoksi?
Penkkisuon pohjoispäästä suoalueelle olisi voinut päästä helpommin, mutta emme enää viitsineet kiertää sinne asti. Sen sijaan kävelimme vähän matkaa tien toisella puolella olevalle Aittosuolle.
Turvetuotantoalueeksi kartassa merkitty suo ei ollut erityisen hieno, mutta kun aurinko paistaa täydellä terällä, kaikki näyttää todellista paremmalta.
Suolla huuteli joku kurjen tapainen lintu, jota emme kuitenkaan onnistuneet paikantamaan. Lisäksi vastaan tuli hämähäkki, joka uhitteli meille.
Mutta Penkkisuo jäi siis tällä erää valloittamatta. Onneksi se on kuitenkin aika lähellä Kuopiota. Ehkä iskemme suolle myöhemmin uudestaan, voimalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti