sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Nellimistä näätämöön

Sää tuntui hellivän Nellimin seutuja, joten emme tohtineet vielä poistua Koillis-Lapin maisemista. Päätimme tutustua Piilolan polkuun, joka lähtee Nellimin näätämöpuolelta, Kessintien varrelta. Alueena kyse on lähinnä Vätsäristä.


Piilolan polun koko pituus on 35 kilometriä, ja se päättyy Norjan puolelle. Reitti on kulkuyhteyksiensä puolesta hiukan pulmallinen, koska ilman omaa autoa tai taksia sekä alku- että loppupää ovat hankalasti tavoitettavissa.

Itse polkuakin sanotaan vaativaksi, lähinnä huonokuntoisten tai puuttuvien rakenteiden vuoksi. Meillä ei kuitenkaan ollut tarkoitusta patikoida koko polkua, vaan ajattelimme käydä kääntymässä Kessijärvellä. Siellä on kai joskus ollut autiotupa.

Jo alkumatkasta kävi selväksi, että polku on meille aivan liian vaativa. Suo-ojaa ylittävät tukit olivat lahoja, ja vaimo horjahti mutaan polveaan myöten.

Tiedättehän tunteen, kun nenää oikein kutittaa, mutta aivastaminen ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää? Juuri siltä minusta tuntui, kun yritin huulta purren opastaa vaimoa takaisin polulle.

Mutaisia osuuksia oli enemmänkin, ja vähän ennen autiotupaa rouva putosi mutaiseen ojaan vielä uudestaankin. Tällä kertaa molemmin jaloin, mutta vielä syvemmälle ja miltei eteenpäin kaatuen.

Enintään vienosti hymyillen kannustin taas vaimoa, kun hän taisteli itsensä ojasta ylös. Harmi, ettei näitä hetkiä ole soveliasta kuvata edes opetustarkoitusta varten.

Lohdutin vaimoa sillä, että jotkut maksavat mutakylvyistä suuria summia. Ja onhan naisia, jotka vapaaehtoisesti sutivat kuraa naamaansakin.

Kessijärven autiotupa ei enää ole yleisessä käytössä, emmekä siten jääneet paikalle kahvittelemaan. Aivan pitkospuiden vieressä oli nokkosiakin, joten katsoin paremmaksi johdattaa rouvan paluumatkalle.



Piilolan polun varrelta epäilemättä löytyy monenlaisia maisemia, mutta Kessijärvelle menevä osuus ei ollut erityisen hehkeä. Pikemminkin maasto oli karun yksitotista ja paikoin kivistä, mikä tosin ei liiemmin haitannut kulkemista.


Reitille osuneet lammet olivat kyllä kauniita, mutta ehkä Norjan päässä on vielä hienompaa.

2 kommenttia:

  1. Piilolan polun mutakylvyt tulivat minullekin tutuksi viime syksynä. Tilanne ei juuri ollut kummoisempi Kessijärven jälkeenkään, eikä maastokaan niin hienoa kuin Vätsärin pohjoisosissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai... Muistelen, että jossain kehuttiin Piilolan polun vaaramaisemia, ja arvelin niiden odottavan reitin pohjoispäässä, koska Kessijärven ympärillähän oli aika tasaista.

      Ehkä reitin parasta antia kuitenkin on sen syrjäisyys. Toisaalta monelle se on vähän liiankin syrjässä, koska kulkijoita taitaa olla aika vähän. Siitä syystähän Metsähallituskin näkyi luopuneen autiotuvan (+ saunan) ylläpidosta.

      Poista