Olimme Semekurtan jälkeen päättäneet tavoitella Kirkkoniemeä. Lähinnä siksi, ettei siellä ole koskaan käyty. Ja ehkä voisimme seuraavana päivänä kiivetä jollekin lähitunturille.
Pölähdin kuuman päivän päätteeksi verkkopaidassani Thon Hotels Kirkenesin vastaanottoon. Saadaksemme huoneen sopuisaan hintaan olimme tehneet nettivarauksen hotellin parkkipaikalla.
- Helou! Mai neim is Hotti, I häv ä reserveissön.
- Suomestako sitä ollaan?
- Kyllä vain! Pääseekö saunaan?
- Ei valitettavasti pääse. Nyt ollaan Norjassa.
Pahimmillaan edessä on samanlainen rahanpesurumba jonka kävimme läpi päästäksemme eroon vanhenevista Ruotsin kruunuista. Tai oikeastaan vielä pahempi, koska Norjan kruunuja käyttääkseen ei riitä, että ajaa Haaparantaan.
Muuten Kirkkoniemi vaikutti ihan miellyttävältä paikalta, ainakin kesällä. Tuntuu oudolta, että siellä asuu vain 3000 ihmistä; keskusta on suuremman oloinen. Ehkä hotellien määrä hämää.
Alkuperäinen ajatuksemme oli jatkaa Kirkkoniemestä Vesisaareen (Vadsø), mutta sääennusteita tutkittuamme tulimme seuraavana aamuna toisiin aatoksiin. Vesisaaren kierros oli tietänyt ylimääräistä sadepäivää, jonka voisimme välttää ajamalla sateita päin.
Ympäröivät kukkulatkaan eivät nyt vetäneet puoleensa, vaikka olimme jo etsineet sopivan reitinkin. Norjan tunturit ovat usein ilmavia, mikä ei oikein sovi vaimolle. Ongelma olisi ehkä ratkaistavissa silmälapuilla, joita hevosetkin käyttävät, mutta mistä sellaiset olisi tähän hätään löytänyt?
Päätimme palata Suomeen. Norjan vierailumme jäi siis tällä erää alle vuorokauden mittaiseksi. Vaimo onneksi pääsi aamulla ostoksille, ja löysikin minulle kaksi T-paitaa.
Ajoimme illaksi takaisin Inariin. Majoituksen saatuamme kävimme vielä lenkillä Juutuan polulla. Juoksemiseen se soveltuukin reppuretkeilyä paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti