Löysinkin mielestäni hyvä paikan Kallunkinjärven itärannalta. Ranta näytti niin kartassa kuin satelliittikuvissakin mukavalta, ja sinne oli jopa merkitty kota tai laavu.
Paikalle päästyämme kävi kuitenkin ilmi, että ranta oli hieno, koska kyseessä oli yleinen uimaranta. Siellä oli porukkaa, eikä hiukan kapea kangaskaistale oikein soveltunut telttailuunkaan.
Päätös jatkaa Rukalle syntyi nopeasti. Rahallisesti asian merkitys ei ollut suuri, koska nykyisin Cumulus-ketjuun kuuluvaan Rukahoviin pääsisi 62 eurolla. Aamiainenkin olisi monipuolisempi kuin telttamajoituksessa.
Kuten tavallista, edulliset hinnat kuitenkin johtivat hirmuisiin ruuhkiin. Vaikka venytimme aamiaiselle menoa mahdollisimman pitkälle, ruokasali oli aamulla tupaten täynnä. Onneksi ruokaa sentään riitti kaikille.
Kartasta nousi jälleen kerran esiin Malahvianvaara. Paitsi että paikalla on poikkeuksellisen hieno nimi - vähän niin kuin Egyptinkorpi tai Mooseksenkuru - sen länsipuolella olevaa Aittojärveä halkoo kauniin näköinen harju, jota voisi käydä katsomassa.
Tielle päästyämme suunnitelma kuitenkin alkoi epäillyttää. Itäinen taivas nimittäin oli aivan sinisen musta. Sääennusteen mukaan tiedossa piti olla lähinnä sadekuuroja, mutta kun taivaanrantaa tuijotti, oli vaikea kuvitella sinne mitään muuta kuin salamointia ja rankkaa sadetta.
Emme suunnanneet enää yhtään idemmäksi. Ajoimme pari tuntia ja pysähdyimme sitten niityn laidassa olevaan tienvarsikahvilaan. Hätkähdin hieman, kun huomasin, että pellolla oli jotain ihmeporukkaa.
Juurihan pakenimme Rukan hälinää, kuinka taas päädyimme tällaiseen väenpaljouteen?
Vaimo siinä hetken sinnitteli tyttölöisten vieressä. Olivat kovin hiljaisia, onneksi.
Matkamme loppumetreillä koukkasimme vielä Tiilikkajärven kansallispuistoon. Olimme jo hyväksyneet sen tosiasian, että lomamme alkaa olla loppusuoralla, mutta voisimme ainakin vielä kerran syödä ulkona, ja hiukan käppäillä ympäriinsä.
Keitin pitkästä aikaa vettä Jetboilia käyttäen. Enpä edes muistanut, että homma voi olla näin vaivatonta. Vesi kiehuu niin nopeasti, että hädin tuskin ehtii ruokapussin avata. Painava laitehan se on, mutta jos keittiö on alle sadan metrin päässä autosta, asiasta ei muodostu ongelmaa.
Ennen lomaa ilmassa roikkui ajatus ajella Ruotsiin, mutta tällä kertaa tuulet puhalsivat meidät eri suuntaan. Ehkä ensi kerralla sitten.
Muuten parin viikon pienloma tuntui onnistuneelta. Vaikka olimme liikkeellä miltei päivittäin, kohtasimme poluilla lopulta vain yhden vastaantulijan. Tai kolme, jos koiratkin lasketaan. Tai pari sataa, jos viimeisen päivän peltoväki huomioidaan. Mutta aika vähän kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti