perjantai 6. tammikuuta 2023

Tuulilasin takaa

Elokuussa hankitun Subaru Outbackin mittarissa on nyt viitisen tuhatta kilometriä, joten kerronpa lyhyesti tähän mennessä kertyneistä kokemuksista.

Pääosin olen ollut autoon tyytyväinen, ja etenkin uusi korirakenne vaikuttaa jämäkältä. Kitkarenkaat korkeahkon auton alla ei välttämättä ole optimaalinen ratkaisu, mutta uusi Outback kulkee talvikelilläkin vakaasti. Etukäteen hieman vierastin aiempaa matalampaa (225/60-18 vs. 225/65-17) rengastusta, mutta käytännössä ero on pieni, ja talvirenkaat joka tapauksessa ovat saman kokoiset kuin ennenkin.

Kovin huonoilla teillä ei vielä ole tullut möyrittyä, joten nelivedon toimintaan mahdollisesti liittyvistä muutoksista ei toistaiseksi ole käsitystä. X-MODE -järjestelmään näkyy ilmestyneen samantapaisia ajo-ohjelmia (snow/dirt/mud) kuin monissa muissakin nelivetoisissa autoissa on, mutta aika harvoinpa X-MODE:a lopulta arkiajossa tarvitsee.

Bokserikone käy luonnostaan melko tasaisesti, mutta aluksi tuntui siltä, että moottorin värinä välittyy (tyhjäkäynnillä) ohjaamoon enemmän kuin vanhassa mallissa, etenkin kylmänä. Johtuneeko tuo sitten jäykemmästä korista vai mistä. Kilometrien myötä värinä tosin on ehkä hieman vähentynyt.

Polttoaineen kulutukseen en ole suuremmin kiinnittänyt huomiota, koska auto on yhä uusi ja lukemat vasta tasoittumassa. Talvella ja talvirenkailla kulutus kuitenkin näyttäisi maantieajossa asettuvan 6 - 7 litran hujakoille, taajamassa 8 - 11 litraan. Kesärenkailla pääsee 0,5 - 1,0 litraa vähemmällä. Ajotietokoneen näyttämät luvut tuntuvat pitävän aika hyvin kutinsa, ehkä aavistuksen paremmin kuin vanhassa mallissa.

Talviominaisuuksista voi todeta ainakin sen, että istuinlämmittimien säätösysteemi on huono. Uudessa Outbackissahan säätäminen tapahtuu kosketusnäytön kautta, kun vanhassa mallissa käytettiin mekaanisia painikkeita.

Kosketusnäyttö ei sinänsä ole ongelma, koska se toimii varsin hyvin, myös hansikkaat kädessä. Joskus tosin ärsyttää, että auton käynnistämisen jälkeen täytyy odottaa muutama sekunti ennen kuin näytön toiminnot ovat käytettävissä.

Suurempi pulma on, että näyttöä täytyy koskettaa monta kertaa, jotta lämmittimet saa päälle. Ensimmäisellä kosketuksella nimittäin...


... avautuu vasta dialogi, jossa varsinainen säätäminen tapahtuu. Jos siis molempien etuistuinten lämmityksen haluaa suoraan asettaa I-asentoon, näyttöä täytyy koskettaa kahdeksan kertaa.


Mekaanisten painikkeiden aikakaudellakin painalluksia tarvittiin kuusi, mutta kosketusnäytön kanssa toimenpide vaatii enemmän huomiota, mikä ei ole ajaessa suotavaa. Vaikuttaa siltä, että toiminnon suunnittelija ei itse ole autoilevaa tyyppiä, tai edes käyttöliittymäsuunnittelevaa tyyppiä. Amerikan malleissa tämä asia on saatu kuntoon vuonna 2023, joten toivo elää, että softapäivityksellä homman voisi korjata myös 2021- ja 2022-malleihin.

Ohjauspyörään vaikuttava kaistavahtikin toimii nyt eri tavalla kuin ennen, enkä ole ihan tyytyväinen siihenkään. Olkoon vain turvaominaisuus, mutta tunne siitä, että joku toinen ohjaa autoa, on epämiellyttävä. 

Ominaisuuden saa kyllä pois päältä, mutta vahti aktivoituu aina uudestaan, kun auton käynnistää. Ohjekirjan mukaan toiminnon voi Amerikan malleissa kytkeä pysyvästi pois päältä - kuten edellisessä Outbackissakin - mutta eurooppalaisissa autoissa tämä ei ole mahdollista. Onko kyseessä joku EU-säädösten sanelema juttu?


EyeSight-kameranäkö lienee yhä yksi keskeisimmistä Subarun kehityskohteista. Parannusta tuntuu tapahtuneen esimerkiksi siinä, miten hyvin järjestelmä tunnistaa tilanteet, joissa edellä ajava auto siirtyy kääntyvälle kaistalle. Myös konfiguroitavuus on lisääntynyt, ja nyt käyttäjä voi valita vaikkapa sen, miten terhakasti auto kiihdyttää aiemmin asetettuun vakionopeuteen. Puutelistalle jää edelleen mahdollisuus säätää etäisyys edellä ajavaan autoon hiukan suuremmaksi.

Uudessa Outbackissa on vakionopeussäätimen lisäksi myös nopeudenrajoitin, mutta en oikein tiedä, milloin sitä pitäisi käyttää. Taajamassa kai, koska maantiellä vakkari on kätevämpi. Ehkä rajoittimen toimintaan olisi syytä perehtyä paremmin.

Ajovalojen osalta vertailu edelliseen malliin on hankalaa, mutta arvelisin, että vanhat saattoivat olla hieman tehokkaammat. Uusissa valoissa on kuitenkin enemmän älyä, koska automatiikka ei pelkästään vaihda lähi- ja kaukovalojen välillä vaan myös aktiivisesti säätää valokeilaa valaistusolosuhteiden mukaan. Uuteen toiminnallisuuteen liittyy jonkin verran opeteltavaa, mutta pimeällä pärjää kyllä, kun valokytkimen asettaa auto-asentoon.

Automaattivaihteistokin tuntuu nyt käyttäytyvän hiukan eri tavalla kuin aiemmin. Subaruhan otti takavuosina käyttöön "ohjelmalliset" vaihteet, joiden oli tarkoitus matkia perinteisen automaattivaihteiston toimintaa. Moottorilla jarrutettaessa mahdollisuus lukita välityssuhde on hyvä, mutta muuten toiminnosta ei juuri ole hyötyä.

Nyt järjestelmä toimii kiihdytettäessä enemmän CVT-vaihteistolle tyypillisellä tavalla, eli moottorin kierrokset pysyvät vakiona, vaikka kaasua polkisi reippaamminkin; ainakin (I)ntelligence-ajotilassa. Mutuahan vertailu vanhaan malliin tältä osin on, mutta minusta näin on parempi.

Hidastettaessa vaihteisto puolestaan siirtyy usein rullausmoodiin, jossa kulutus pienenee menemättä kuitenkaan aivan nollaan. Ei ole selvää, miten auto valitsee rullauksen ja moottorijarrutuksen välillä, mutta tasaisella rullaaminen tuntuisi aktivoituvan herkemmin (ja ehkä kylmänä myös).

Yhdistetty kattokaide- ja taakkatelinerakenne lienee kätevä, vaikka en ole sitä vielä boksin kanssa testannutkaan. Kaiteet ovat kuitenkin sen verran korkeat, että katto on aiempaa vaikeampi putsata lumesta. 

Myös konepellin kannatintoiminto on erilainen kuin ennen. Aiemmin pelti oli kevyt nostaa ylös teleskooppituen avulla, mutta nyt sitä kannattelee vain tukirauta. Tykkäsin enemmän teleskoopista, mutta muutokselle lienee syynsä. Takaluukkukin on entistä raskaamman oloinen, mutta sulkeutuu silti aiempaa pehmeämmin.

Pienemmistä tyytyväisyyden aiheista voisi mainita ainakin liikennemerkkien tunnistustoiminnon. Järjestelmä ei tunnista kaikkia merkkejä 100%-varmuudella, mutta siitä on hyötyä esimerkiksi silloin, kun nopeusrajoituksesta on muuten epäselvyyttä.

Toinen pieni parannus on se, että mute-toiminnolla hiljennetty audiojärjestelmä pysyy nyt hiljaisena myös virran katkaisun yli. Aiemmin radio pomppasi aina itsestään päälle, kun auton käynnisti, ellei järjestelmää ollut tyystin sammuttanut pitämällä power-näppäintä painettuna kahden sekunnin ajan (hankalaa). Nyt siis lyhyt mute-napin painallus riittää kaikissa tilanteissa.

Adventure-tasoisessa autossa ei ole navigaattoria, mutta jokseenkin samaan lopputulokseen pääsee, kun jakaa kännykän näytön mediasoittimeen. Korven keskellä jakotoiminto voi olla kätevämpikin, koska navigaattoreiden kartat eivät aina tunne pienimpiä teitä.

Voi tosin olla, että ensin kesänä korpeen ajetaan useammin Fiatilla kuin Subarulla, sillä marraskuussa bongaamamme Adria oli kuin olikin meille tuleva auto! Sen luovutuspäivä lähestyy jo, mutta tästä lisää myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti