Pitäisikö lähteä livohkaan?

Siikavaaralta ajelimme yöksi Iso-Syötteelle ja Kide-hotelliin, jonka aulassa oleva check-in -automaatti ei taaskaan - kuten ei koskaan ennenkään - tunnistanut matkan varrella tekemäämme huonevarausta. Tällä kertaa tilanne oli kuitenkin aiempaa jännittävämpi, sillä huone oli jo maksettu ja respa sulkeutumassa vain minuutteja myöhemmin. Onneksi emme ajomatkan aikana vitkutelleet liikaa, joten saimme yöksi katon pään päälle.

Aamulla matkamme jatkui länsipainotteisesti kohti Rovaniemeä. Emme kuitenkaan edenneet aivan suorinta reittiä, koska päätimme viimein poiketa Livonniskan suunnalla tutustumassa sen kautta kulkevaan UKK-reittiin.

En tiedä, onko Livojärven itäpuolella oleva Livohka juuri se paikka, jonne lähdetään kaikkea pakoon, mutta sinne emme nyt menneet. Ajatus nimittäin oli, että jalkautuisimme Mustakoskella, josta patikoisimme Pitkäkosken vuokrakämpän kautta Niskakosken laavulle ja takaisin. Muutaman kilometrin mittainen polku olisi ajopäivän oheen ihan riittävä pitkä, ja tienoo joka tapauksessa meille uutta.

Mustakoskelle vievä tie on viimeisintä kilometriä lukuun ottamatta hyväkuntoinen, suurelta osin jopa päällystetty. Joen pohjoispuolella on paikkoja muutamalle autolle, ja Livojoen yli pääsee mönkkärisiltaa pitkin.   

Vuokrakämpän suuntaan menevä polku etenee aluksi kaunista harjannetta pitkin, mutta muuttuu lähempänä kämppää ja sen jälkeen hitaammaksi kulkea. Lähempänä Niskakoskea reitti ylittää pari pienempää suota, jotka ovat hienoja; ainakin aurinkoisella säällä.

Niskakoskella lienee joskus ollut pato, josta nyt on jäljellä vain raamit. Joen yli Livojärven suuntaan pääsee kuitenkin pientä siltaa pitkin. 

Silta on tehty betonista, mutta se tuntui kuljettaessa jotenkin notkuvan. Vai notkuivatko minun polveni?

Niskakosken laavu oli huonossa kunnossa, eikä houkuttelisi yöpymään kuin hätätilanteessa.

Jos tähän olisi pakko jäädä yöksi, laavun vieressä oleva puuliiterikin voisi houkuttaa enemmän.

Paluumatkan takaisin Mustakoskelle päätimme kulkea Kerkkamännikön suunnasta tulevaa metsätraktoriuraa pitkin. Lähinnä siksi, että jokivarressa menevä polku oli jo nähty, ja traktoriuraa pitkin kulku olisi hieman joutuisampaa. Alla oleva kuva ei täysin tee oikeutta reitille, jonka ympärillä oli harvennuksista huolimatta ihan kaunista metsääkin.  

Yläpuolellamme jyristeli tuon tuosta Hornet-hävittäjiä, osa aika matalallakin. Toisinaan minusta tuntuu, että Malla-kopteri pitää lentäessään vähän liikaa meteliä, mutta kaikki on näemmä suhteellista.

Syksyinen matkamme oli ensimmäinen pidempi reissu, joka tehtiin uudella Outbackilla. Vaikka merkki oli ennestään tuttu, ihmettelin aluksi, kun päiväajovalot eivät (edestä katsoen) koskaan näyttäneet palavan. Kävi ilmi, että ne syttyvät vasta, kun käsijarru vapautetaan. RTFM, tietysti, mutta onko se aina ollut näin? 

Myös kuljettajan istuimen säädöt olivat yhä hakusessa. Olen milli kerrallaan hilannut penkkiä taaksepäin, minkä jälkeen kuljettajan oven käsinoja osuu paremmin kohdalleen, mutta ei täydellisesti vieläkään. Lisäksi istuin on nyt niin kaukana polkimista, että yli 80 km/h -nopeutta on vaikeaa pitää yllä ilman vakkaria. No, bensaa ainakin kuluu vähemmän, kun kaasujalka ei ole niin raskas; tosin minkään check-in -automaattien varaan ei silti jatkossakaan voi laskea.