Teemana kala

Kevät on jo pitkällä - tai niin ainakin uskottelen itselleni - mutta minä tuherran edelleen viime syksyisten retkiaiheiden parissa. Kuvamateriaalia kertyi tuolloin aika paljon, ja videoitakin on yhä työn alla. Toisinaan mietin silti, onko tämäntyylisen blogin pitäminen mielekästä, mutta ehkä näitä retkiä on helpompi sitten kiikkutuolissa muistella, kun nettikin on apuna.

Syksy 2022 oli siinä mielessä poikkeuksellista aikaa, että se toi tullessaan monta vapaapäivää, syyskuussa jopa kaksi viikkoa. Loma on aina mieluista, ja ruskan lähestyessä retkeilykin on mukavaa, kun ötökät eivät alituiseen kirmaa ympärillä.

Olimme kesän aikana moneen otteeseen tavoitelleet Länsi-Lappia siinä kertaakaan onnistumatta. Pääsääntöisesti homma oli tyssännyt sääennusteisiin, jotka olivat kannustaneet viettämään aikaa toisaalla.

Nyt näytti siltä, että läntinen suunta voisi viimein toteutua, mutta mieleen ei noussut sellaista paikkaa, joka olisi huutaen kutsunut puoleensa. Päätimme lähteä varovasti liikkeelle ja lähestyä lomamme aluksi Siikavaaraa, aivan kuten kesäkuussakin.

Tällä kertaa jalkautumispaikaksi valikoitui Matinvaara, josta voisimme tavoitella pohjoisempana olevaa Aapronlampea laavuineen. 

Matinvaaraan menee leveä ja hyväkuntoinen hiekkatie. Tietä lienee viime vuosina ehostettu; mahdollisesti raskaan liikenteen vuoksi. Olisimme saattaneet yllättyä, jos vastaan olisi tullut linja-auto, mutta busseille oli Matinvaarassa ihan omat P-paikkansakin. 

Siikavaaran kautta pohjoiseen etenevä UKK-reitti tekee Matinvaaran kohdalla vähän kummallisen koukkauksen. En tiedä, seuraileeko viivasuora polku jotain vanhaa rajalinjaa, mutta Matinvaaran jälkeen reitti laskeutuu uudestaan alemmaksi rinteeseen, minkä jälkeen varsinainen ylämäki vasta alkaa. Toki myötä- ja vastoinkäymiset kuuluvat tähän lajiin.

Maasto on muutenkin vaihtelevaa; alarinteessä mustikkametsää ja vaaran laella suomaista koivikkoa. Kovin paljon tasamaata ei Teerivaaraa kohti menevälle, noin neljän kilometrin mittaiselle etapille mahdu. Bussilla saapuneita lienee kiittäminen siitä, että Matinvaarasta lähtevä polku on väkevämpi kuin esimerkiksi Hallakulman suunnalla menevä osuus. 

Ruska teki syyskuun alussa tuloaan, mutta olisi tarvinnut hieman aurinkoa avukseen.

Aapronlampi ja etelämpänä oleva Lakilampi ovat laavuineen kuin kaksi marjaa. Jos on vieraillut yhdellä, toisen lähestyminen saa helposti aikaan deja vu -tunteen.

Linja-autopaikkojen synnyttämästä alkuhämmennyksestä huolimatta Siikavaarassa oli tälläkin kertaa hyvin seesteistä. Palumatkalla istuskelimme vielä hetken Myllypuron laavulla. Kesällä purolla lienee enemmän vilinää, hyttysiä ainakin.

Matinvaaran kupeesta on helppoa lähteä liikkeelle, joten luulenpa, että näille kulmille palataan tulevina kesinäkin. Ränninvaaran kautta Lakilammelle menevä polku on nimittäin vielä kulkematta, ja näyttää ainakin kartalla hyvältä.

Ensi kesän reissujen sävyt alkavat muutenkin hahmottua, kun kävin tänään noutamassa viime keväänä tilatun Adria Twinimme.

Elämä uuden retkeilyauton omistajana tuntuu näin alkuvaiheessa kaoottiselta, koska autoon liittyy paljon opeteltavaa. Mutta ehkä talvinen luovutusajankohta on siinä mielessä hyvä, että yksityiskohtiin ehtii kunnolla perehtyä ennen kuin varsinainen sesonki alkaa.

Yleensä odotan tähän aikaan vuodesta maalis-huhtikuun hiihtokelejä, mutta nyt olen poikkeuksellisesti sitä mieltä, että kesä voisi tulla jo.