Palanen siikaa

Kesä 2022 pyörähti liikkeelle paljolti samalla teemalla kuin mihin edellinen kesä päättyi. Tuolloin hakeuduimme lomamatkamme lopuksi Kuirivaaralle, joka oli retkikohteena kelpo, vaikka kaatuneet puut paikoin etenemistä hidastivatkin.

Kesäkuun taas koittaessa päätimme lähestyä saman vaarajonon pohjoispäässä olevaa Siikavaaraa. Paikka on ennestään tuttu, mutta jos ei ahnehdi kerralla liikaa, pitkähköstä vaarasta riittää hupia useammallekin retkelle.

Kun kulkeminen on tärkeää, lomat sisältävät usein paljon patikointia. Aiemmin se ei ollut ongelma, mutta toissa syksynä huomasin ensimmäisen kerran, että jalat tuntuivat kesän jälkeen kovin väsyneiltä, jopa kipeiltä. Arvelin, että tämä on seurausta siitä, että olin kulkenut koko kesän reppu selässä, ja siinä ohessa pyrkinyt vielä lenkkeilemäänkin.

Ajan myötä ja hierojan avulla ongelma ratkesi, eikä se seuraavan talven aikana kiusannut lainkaan, kunnes seuraavana kesänä vaiva palasi taas.

En liene täysin hyväksynyt sitä, että ikääntyvän ihmisen kroppa tarvitsee enemmän lepoa kuin aiemmin. Olen silti ajatellut, että tilaamamme retkeilyauto voisi jotenkin - en tosin tiedä miten - rajoittaa maanista liikkumista, mutta autoasiakin etenee niin huonosti, ettei siitä taida olla pelastajaksi. Eikä siellä autossa taida mahtua edes venyttelemään, mitä minun täytyisi harrastaa ehkä enemmän kuin mitään muuta.

No, loman alkajaisiksi soviteltiin taas kulkuhousuja jalkaan. Siikavaara ainakin olisi helppo alkupala, koska vaaran päällä olevalle Lakilammen laavulle olisi valitusta lähtöpaikasta vain 2,5 kilometriä, enimmäkseen nousua tosin.

Maastonsa puolesta Siikavaara ja 30 kilometriä etelämpänä sijaitseva Kuirivaara ovat samankaltaisia. Siikavaaralle kuitenkin on helppo nousta monesta eri suunnasta, joten kulkijoita lienee enemmän, ja polut siten väkevämpiä. Pitkospuitakin taidetaan lähiaikoina uusia, vaikka ihan käyttökelvottomia ne eivät vielä olleet.

Molempien vaarojen kautta kulkee Euroopan kaukovaellusreitti, mikä realisoituu paitsi E10-kyltteinä myös siten, että reitin huolto on (Wikipedian mukaan) Euroopan vaellusliiton jäsenten vastuulla. Koskaan en muista mihinkään liittoon liittyneeni, mutta pitäisiköhän tätä kokeilla? 

Lakilammen laavu ei enää ole elämänsä kunnossa, mutta hoitaa kuitenkin hommansa ja sijaitsee iltapäivisin mukavan aurinkoisella paikalla.

Vaaran laen takana odottava Myllypuron laavukin olisi saattanut olla kohtuullisten ponnisteluiden päässä, mutta kun yöpaikka oli vielä löytämättä, päätimme säästää sen myöhemmäksi. Myllypurolle taitaa sitä paitsi helpommin päästä Matinvaaran suunnasta; ehkäpä seuraavaksi kokeilemme sitä.

Kesän 2021 myrskyt kohtelivat kaltoin myös Siikavaaran luonnonsuojelualuetta. Hallakulman suunnalla kaatuneista puista ei ollut suurempaa haittaa, mutta pohjoisempana Kometon alueella tilanne lienee yhä hankala.