Oi Vilma!

Koiransuolikkoaapa-retkemme ei ollut kulkemisen osalta nappivalinta, mutta se ei horjuttanut uskoani karttametodini toimivuuteen. Mahtaisiko lähituntureilta kuitenkin löytyä hienompaa maastoa kuljettavaksi?

Olin joskus aiemminkin silmäillyt kartalla Sallan länsipuolella sijaitsevaa Vilmatunturin luonnonsuojelualuetta. Metsäisen oloinen tunturi alkoi vaikuttaa ylitsepääsemättömän mielenkiintoiselta kohteelta, joten päätimme Sallan lomamme viimeisenä päivänä vaihtaa aavat tunturiin.

Vilmatunturin kautta kulkee itä-länsi -suunnassa jonkinlainen tie tai mönkkäriura, joten ihan erämaasta ei ole kyse, vaikka isommat maantiet ovatkin melko kaukana. Ajatuksemme oli autoilla tietä lännen suunnasta niin pitkälle kuin mahdollista, ja vaihtaa sitten jalkapatikkaan, kun ajaminen menee vaikeaksi. Käytännössä viimeistään tien muuttuessa poluksi.

Lopulta pysäköimme auton hieman suunniteltua aikaisemmin tien varresta löytyneelle vanhalle kääntöpaikalle. Päätös oli aavistuksen hätiköity, koska kivikkoisen alkumatkan jälkeen tien muuttui jälleen paremmaksi, ja pidemmällekin olisi päässyt. Toisaalta sää oli mainio, eikä kilometrin ylimääräinen tiemarssi aurinkoisessa tunturissa varsinaisesti haitannut.

Vilmatunturilla ei ole selvää paljakkaa, joten avaria näköalapaikkoja saa hetken hakea. Tien varresta erottui ainakin luoteessa kohoava Pyhätunturi, mutta idässä näkyviä Sallan tuntureita täytyi kurkkia puiden lomasta. 

Rinnesuot olivat ennen juhannusta jo ihan kulkukelpoisia. Näistä alkukesän vehreistä hetkistä pitäisi ymmärtää nauttia silloin, kun tilanne on päällä. Jälkikäteen katsottuna kuvat herättävät vain haikeutta.

Ihmisen tekemiä retkeilyrakennelmia tai polkuja ei Vilmatunturilla ole, mutta loivapiirteinen maasto suosii silti kulkemista. Metsästysaikaan tosin lienee syytä varautua siihen, että tunturissa voi liikkua muutakin väkeä.

Paluumatkalla askel oli alamäkeen kevyt. Vilmatunturin kautta kuljettaneen paljon kaksipyöräisillä, ja vaikka en itse ole erityisen innokas pyöräilijä, aloin haaveilla pahvisesta, reppuun taitettavasta polkupyörästä. Sähköpahvipyörä tosin voisi olla vielä kätevämpi; ainakin, jos liki kahden kilometrin mittaisen suoran meinaa sotkea ylämäen suuntaan. 

Vilmatunturilta laskeuduttuamme kesäkuinen lomamatkamme alkoi retkeilyn osalta olla taputeltu. Viikko oli vasta puolivälissä, mutta välttyäksemme juhannusruuhkilta päätimme hyvissä ajoin palata kotiin. Tässä vaiheessa vuotta sitä muutenkin luulee, että kesää riittää ikuisesti.