Suolikkoasiaa

Silmäilen toisinaan nettikarttoja ihan vain löytääkseni sieltä uusia retkikohteita. Merkityistä reiteistä monet on jo koluttu läpi - ainakin niillä seuduilla, joilla yleensä liikumme - mutta valmiiden polkujen ulkopuoleltakin voi löytyä kivoja paikkoja.

Kartalla huomio ensiksi kiinnittyy poikkeaviin maaston muotoihin kuten harjuihin ja jyrkänteisiin, koska ne ovat usein hienoja myös luonnossa. Kulkemisen kannalta taas on hyvä, jos kartassa näkyy jonkinlainen polku, mutta avara metsäkin kelpaa, ja tunturissa tietysti avoin paljakka.

Pohjakartan ohella myös satelliittikuvat ovat käteviä, koska niiden avulla voi arvioida, millainen polun varteen johtavan tien kunto on, ja mihin auton voi pysäköidä. Usein ilmakuvista voi päätellä myös maaston ominaisuuksia, kuten sen kallioisuutta tai metsäisyyttä, ja isoimmat polutkin saattavat kuvista erottua.

Näitä metodeja käyttäen olin tällä kertaa iskenyt silmäni Koiransuolikkoaapaan ja sen vieressä olevassa saarekkeessa menevään ympyrämäiseen kulku-uraan. 

Vaikutti siltä, että autolla pääsisi helposti paikkaan, josta reitille voisi jalkautua. Epävarmaa sen sijaan oli, missä kunnossa reitin läntinen puoli on. Pohjakartassa se oli merkitty vähäisemmäksi poluksi, eikä reitti ilmakuvissakaan erottunut kovin hyvin.

Ilmeisesti kyseessä oli vanha metsätraktoriura. Sellaiset ovat yleensä ihan helppokulkuisia, joten suuntasimme aamulla Sallasta kohti Kallunkia kääntyen sieltä pienemmälle tielle, joka johtaisi aavan liepeille.

Reitin läntinen puoli osoittautui jotakuinkin sellaiseksi, kuin ilmakuvista saattoi päätellä: kulkuväylä kyllä erottui maastossa, mutta hieman pusikkoiseksi se oli jo käynyt.

Pusikoita enemmän kulkemista kuitenkin hidasti maaston paikoittainen märkyys. Puskien keskellä maisematkaan eivät olleet kummoiset, eikä pisto suon laitaan synnyttänyt tunnetta, että siellä olisi parempi edetä. Onneksi puskaosuus oli vain reilun parin kilometrin mittainen.

Päästyämme selvemmille vesille hakeuduimme jälleen suon laitaan. En tiedä, mistä Koiransuolikkoaapa on saanut nimensä, mutta suoalue joka tapauksessa on näyttävä.

Jossain vaiheessa kaikkein härskeimpiä paikan nimiä kai yritettiin sensuroida, jolloin Koiransuolikkoaapa päätyi mustalle listalle Koirankyrpäojan ja Vitunviheltämäaavan jatkoksi. Itse en miellä sitä erityisen rumaksi sanaksi, mutta voisi tietysti auttaa, jos tuntisi sanan merkityksen.

Retkeilykäytäntömme eivät aina takaa, että reitin varrelta löytyisi laavuja tai muita retkeilyrakennelmia. Yleensä luonto kuitenkin järjestää jonkun paikan; tällä kertaa jopa poikkeuksellisen hyvän.

Ehkä suon laidassa odottanut töppäre oli tarkoitettu korvaukseksi hieman ärsyttävästä puskaosuudesta.

Kumpareen lomassa oli joku eläinkin viettänyt hetken elämästään, mutta epäselväksi jäi, minkä lajin edustaja oli kyseessä ollut. Makuupaikka joka tapauksessa oli huolellisesti taputeltu. Paikan vieressä ollut ulosteläjäkään ei tilkinnyt lajituntemuksessamme olevia aukkoja.

Mietin joskus, että olisi aikoinaan pitänyt alkaa pisteyttää näitä retkikohteita. Vieläköhän ehtisi? Vuosien myötä aiheeseen ainakin olisi syntynyt perspektiiviä.

Koiransuolikkoaavan kierros ei ehkä kulkuominaisuuksiensa perusteella yltäisi joukon terävimpään kärkeen, mutta avarasta suosta voisi ainakin antaa erityismaininnan.