sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Talvi yllätti retkeilijän

Olen viime aikoina tuijottanut Kolin kansallispuiston karttaa aika usein, mutta Kolin retki ei vaan ole ottanut tulta alleen. Nyt meteorologit povasivat aurinkoista viikonloppua, joten päätin viimein ruoskia itseni ja vaimoni liikkeelle. Koska Kuopiosta on Kolille 2 - 3 tunnin ajomatka, pakkasin repunkin valmiiksi jo edellisenä iltana.

Päiväretkeilyyn soveltuvan reitin olin suunnitellut jo aiemmin: lähtisimme liikkeelle Herajärven rantatien varrelta, Lakkalan P-paikalta, ja patikoisimme Ylä-Murhin kautta Pirunkirkolle ja takaisin. Matkaa kertyisi reilut 10 km, joka olisi vuodenaika ja aikataulu huomioiden juuri sopivasti.

Viikonlopun aikana Suomeen vyörynyt talvi tuotti kuitenkin yllätyksen. Vaikka Kuopiossa lunta oli vain muutamia senttejä, Lakkalaan valkoista puuteria oli satanut 10 - 20 sentin verran. Hetken parkkipaikalla patsasteltuamme sovimme, että emme lähde tarpomaan suunniteltua reittiä, vaan keksimme jotain muuta.


Koska Pirunkirkko sijaitsee lähellä tietä, päätimme lopulta siirtyä kohteeseen autolla. Sinne johtavan lyhyen polun lumisuus ei haittaisi, ja meille jäisi vielä aikaa poiketa jossain muuallakin.

Pirunkirkko ei ehkä ole lumiseen aikaan parhaimmillaan, mutta aurinkoiset näkymät Pieliselle kompensoivat lumen peittämiä luonnon ihmeitä. Syvälle luolaan emme uskaltautuneet, vaikka paikan isäntä ei tällä erää tainnutkaan olla maisemissa.

Kolilta Ahmovaaran suuntaan jatkaessamme bongasimme tien varresta kyltin, joka näytti tietä Räsävaaran näkötornille. Kurvasimme tielle, jonka varrelta löytyi noin kolmen kilometrin jälkeen P-paikka, laavu ja näkötornille johtava 400 metrin mittainen polku. Vaaran laelta avautuikin hieno näkymä sekä Pieliselle että Ukko-Kolin suuntaan! Räsävaaralla kannattaa ehdottomasti poiketa, jos Kolin tietä muutenkin ajelee.

Päiväretkemme ei siis ihan edennyt ennalta kirjoitettujen nuottien mukaisesti, mutta valkoinen hanki ja auringonpaiste pitivät silti tunnelman korkealla. Hetkittäin tuntui melkein... keväältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti