Jälkitunnelmia

Lomareissu on takana ja paluu arkeen edessä. Mukavaa oli, tosin täytyy sanoa, että (hiihto)matkailu käy kyllä voimillekin. Välillä täytyisi muistaa levätä, jotta väsyneet jalat saisivat elpyä. Mutta on vaikea malttaa, jos käytettävissä on vain viikko ja aurinko paistaa koko ajan... Viimeisimmän hiihtolenkin jälkeen Suunto Ambit oli sitä mieltä, että 115 tuntia on riittävä palautumisaika ennen seuraavaa harjoitusta. Yleensä lukema on 8 - 24 tunnin paikkeilla.

Ennen reissuun lähtöä tuijotan yleensä sääennusteita aika tarkkaan, jotta en suotta aja tuhannen kilometrin päähän kyyhöttämään kurjassa säässä. Tällä kertaa pelivaraa ei juurikaan ollut, koska virallinen hiihtokausi päättyy monessa hiihtokeskuksessa viimeistään vappuna. Onneksi säät kuitenkin suosivat niin, että menomatkan sateista selvittyäni aurinko paistoi joka päivä. Tulevan viikon ennuste ei näytä lainkaan yhtä hyvältä.

Talvinen Kilpisjärvi oli itselleni uusi tuttavuus. Kyllähän käsivarren maisemat ovat Suomen mittakaavassa erikoislaatuisia, mikä vielä korostuu talviaikana. Hankiaisista en päässyt nauttimaan, mutta kylän ladut ovat erittäin hyvin hoidettuja. Toisaalta sen jälkeen kun kolmen valtakunnan rajapyykillä on käyty ja Saanan ympäri hiihdetty, valmiit ladut alkavat loppua kesken. Kilpisjärven jäällä kuitenkin riittää hiihdettävää ja aurinkoisella säällä samoja latuja kiertää mieluusti uudestaankin.

Joka reissulta jää yleensä jotain hauskaa mieleen. Tällä kertaa koin Déjà vu -tunteen, kun Kilpiksen aamiaispöydässä aloin ihmetellä, miksi hotellin tunturiopas näytti tutulta. Selvisi, että kyseessähän oli sama henkilö, jonka tunturiaiheista blogia olin aika ajoin lueskellut. Jotain samankaltaista tapahtui pari vuotta aiemminkin, kun Pyhätunturilla tapasin paljon erämaita kiertäneen miehen, jonka myös tunnistin hänen nettisivunsa perusteella.

Hetassa puolestaan huvitti se, kun peräkkäisinä päivinä törmäsin (kuvainnollisesti) kahdesti latujen risteyskohdissa samaan henkilöön. Ensimmäisellä kerralla nousin Sammalvaaran ladulta Sioskuruun menevälle reitille, joiden risteyksessä nuorehko nainen piti taukoa. Seuraavana päivänä hörpin itse mehua Pyhäkeron tuvan edustalla, kun sama nainen pölähti paikalle Onnasvaaran suunnasta. Ei aivan poikkeuksellista, mutta Hetan latuverkon laajuus huomioiden hiukan hupaisaa kuitenkin (tai siltä se ainakin tuntui).

Näyttää siltä, että ennakkoon suunnittelemani Pallas-Hetta -hiihto jää tänä keväänä tekemättä. Toisaalta väli on jo ennestään tuttu, joten eipä asia isommin harmita. Pallaksen vierailukaan ei ollut kuin vuorokauden mittainen, mutta lyhytkin piipahdus rauhoittaa. Pallaksen ympäristö kun on ainutlaatuinen jo siksi, että siellä ei tarvitse väistellä moottorikelkoilla huvikseen pärrääviä. Tällä kertaa huomasin myös, että hotellin asiakaskunnassa alkaa olla monia aiemmilta vuosilta tuttuja kasvoja.

Voi olla, että tämän kevään hiihdot on nyt hiihdetty. Mutta parin kuukauden päästä on juhannus, ja silloin jalassa on monojen sijasta jo vaelluskengät!