Tänä pääsiäisenä on aurinkoa riittänyt. Olen aloittanut päivän jos toisenkin Kallavedelle suuntautuvalla hiihtolenkillä. Parhaat hankiaiset tosin kuihtuivat edellisen viikon lumisateisiin, eikä uusia ole syntynyt, koska auringonpaisteesta huolimatta päivisin on ollut aika koleaa. Pieni vesisade tai yksi oikein lämmin päivä voisi tässä suhteessa tehdä terää. Toisaalta tähän aikaan vuodesta mikä tahansa lämpöjakso voi myös turmella hiihtokelit lopullisesti, joten nyt täytyy hiihtää kuin viimeistä päivää, koska kohta se on myöhäistä.
Suksittuani monena päivänä peräkkäin päätin silti tänään jättää hiihtolenkin väliin ja lähdin vaihteeksi juoksemaan. Pyörätiet ovat jo enimmäkseen sulat, mikä innosti juoksemaan vähän eri reittiä kuin tavallisesti. Matkan varrella tiirailin jäälle, jossa ihmiset etenivät suksineen valkoisen hangen keskellä, ja lopulta tunsin itsekin pakottavaa tarvetta lähteä hiihtämään... Niinpä kotiin päästyäni kävin vain pikaisesti suihkussa, söin hiukan ja suuntasin sitten sukset kainalossa jäälle.
Arvelin, että jään päällä on samanlainen 2 - 3 sentin lumikerros kuin edellisinä päivinäkin. Eihän se luistelua estä, mutta hidastaa kuitenkin vauhtia ja tekee hiihtämisestä hiukan työläämpää - ainakin edellisen viikonlopun olosuhteisiin verrattuna. Siten lähdinkin pitkästä aikaa liikkeelle perinteisellä tyylillä tarkoituksenani hiihdellä kiireettömästi valmiita reittejä pitkin. Se olikin mukavaa, varsinkin kun aurinko edelleen paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Jäällä liikuttaessa fiilikset ovat osittain samanlaisia kuin avotunturissakin; ehkä siksi, että molemmissa ympäristöissä silmä kantaa kauas.
Eihän tässä ole enää kuin pari kuukautta, ja rinkan hiplaaminen alkaa taas. Sitten taas puhistaan, kun tavarat painavat liikaa, eikä mistään muka voi luopua. Vai voisiko olla, että jotain olisi viime kesästä opittu? No, ensin pitää kuitenkin puhista talvi alta pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti