Oma pääni oli alkanut jo eheytyä, mutta ajaessani 4-tietä pohjoiseen kurkkua alkoi aristaa. Taisin olla vilustunut. Pahus!
Kuumetta ei tuntunut olevan, mutta perille päästyämme halusin ottaa vähän rauhallisemmin. Niinpä jätimme hiihtolenkin väliin ja suuntasimme lumikengillä Iisakkipäälle.
Iisakkipäällä tuuli kovaa. Aika ajoin piti ihan ajatuksella pysähtyä tarkistamaan, että molemmat sauvat ovat edelleen mukana.
Hiukan alempana rinteessä oli mennyt muitakin vipeltäjiä.
Seuraavana päivänä tauti oli edennyt uuteen vaiheeseen, ja nyt nenä valui kuin Imatrankoski. En enää halunnut vältellä hiihtämistä, joten lähdimme sutimaan kohti Luttoa.
Vuotava nenä epäilemättä synnyttää vaikutelman, että kaverihan hiihtää ihan tosissaan, mutta suurimman nautinnon se hiihdosta vie. Toisaalta lenkin jälkeen klyyvari sitten onkin mukavan tyhjä.
Räkätaudin haittapuoleksi täytyy laskea myös se, että hotellihuoneemme wc-paperiresurssit ovat ehtyneet epärealistisen nopeasti. Toivottavasti henkilökunta ei luule, että hamstraamme paperia jälkimarkkinoita varten.
Riekonlinnan saunassa saa usein kylpeä yksinään, mutta tällä kertaa seuranani oli ryhmä japanilaisia. En itse osaa montaakaan sanaa japania, mutta kun heti alkuun heittää Subaru! -tervehdyksen, jää sulaa nopeasti. Sen jälkeen kiukaan käyttöön liittyvä perehdytyskin sujuu kuin vettä vaan.
Huomisesta eteenpäin matkamme ohjelma riippuu omasta kunnostani. Olen päättänyt olla terve, mutta aamullahan tuon näkee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti