perjantai 14. kesäkuuta 2013

Polun perässä

Kesäloma alkoi juuri. Olen viime vuosina tavannut lomailla 1 - 2 viikon pätkissä, ehkä kuvitellen kesän näin tuntuvan pidemmältä. No, tuleepa ainakin katsottua tätäkin vuodenaikaa vähän eri suunnista. Ovathan alkukesän valoisat yöt ihan erilaisia kuin elokuun pimeät illat.

Tuijottelen parhaillaan Pohjois-Suomen sääennusteita tulevalle viikolle. Poutasäätähän tässä toivotaan, mutta sadettakin tuntuisi olevan tyrkyllä. Toisaalta ennusteet heiluvat vielä miten sattuu, eivätkä eri laitosten arviot ole välttämättä edes samansuuntaisia.

Olimme alustavasti haaveilleet muutaman päivän reissusta joko Saariselällä, Muotkatuntureilla tai Kevolla, mutta jos tiedossa on jatkuvampaa sadetta, täytynee miettiä asiaa uudelleen. Vaihtoehtona on aina tehdä lyhyempiä retkiä siellä täällä. Kiinnostavia kohteita voisivat tällöin olla ainakin Kaarestunturi, Kumputunturi, Puljutunturi sekä Pakasaivo, joka meiltä jostain syystä on edelleen näkemättä. Taitaa kuitenkin olla niin, että retkihousujen lahkeisiin on joka tapauksessa syytä sutia hieman vahaa.

Kesän vaelluksia odotellessani tulin päivittäneeksi retkikännykkäni uudempaan versioon. Viime kesänä kannoin repussani Samsung Galaxy Xcoveria, joka olikin mainio laite. Keväällä Xcoverista julkaistiin II-versio, jossa on ainakin parempi kamera, tarkempi näyttö, enemmän muistia, nopeampi prosessori ja uudempi käyttöjärjestelmäversio.

Minulla ei varsinaisesti ollut pakottavaa syytä vaihtaa puhelinta, mutta kun vanhempi Xcover löysi uuden kodin vaimon rinkasta, asia eteni ihan omalla painollaan. Nyt vaan odotellaan, että uudesta laitteesta kertyy käyttökokemuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti