Nenä sulaa taas

Pääni tuntui Haatainniemestä palattuamme jotenkin tyhjältä. Tavallaan se oli hyvä asia, mutta jonkinlainen matkan jatkoon liittyvä ajatus pitäisi kuitenkin löytää.

Subbe ja Kauko tuntuivat puhkuvan menohaluja.

• S: Missä te oikein viivyitte? Nyt kyytiin, ja sitten kohti Kuhmoa!
• K: Minä haluan lentää!
• S: Vai ajetaanko saman tien Kuusamoon asti?
• K: Minä haluan lentää!
• S: Tosin kyllä minulle Lappikin kelpaa.
• K: Minä haluan lentää!
• I: Nyt hiljaa! Minä yritän ajatella.

Martinselkonen alkoi taas välkkyä mielessäni, mutta jo aiemmin viikolla oli käynyt ilmi, että Kaukolla ei olisi selkosille asiaa. Rajaa nimittäin suojelee 20 - 30 kilometrin levyinen alue (ADIZ), jolla ei saa lentää ilman lupaa ja lentosuunnitelmaa. Etenkin lentosuunnitelman laatiminen tuntuu omiin tarpeisiini nähden ylimitoitetulta toimelta, joten mieluummin lennän sitten jossain muualla.

Saadaksemme aikaa pohtia tilannetta päätimme palata Kuopioon. Hyvin nukutun yön jälkeen ajatus oli taas kirkkaampi, ja tie vei meidät kohti Kolia. Siellä ei olisi lentorajoituksia, ja vaikka Kolin mäkiä on monesti kivuttu, kulkemattomia polkujakin löytyy vielä.

Lähdimme liikkeelle Paimenenvaaran kupeesta, josta nousimme Kolin vaaralle ja edelleen kohti Mäkrää. Matkalla kahvittelimme Ikolanahossa, johon aurinko paistoi yllättävän lempeästi. Aivan kuin ilmassa olisi ollut vielä häivähdys kesää.

Kolin polut ovat paikoin moottoritiemaisia, ja varsinkin Ukko-Kolin lähellä vastaantulijoita on ihan riittämiin, mutta maisemia katsellessa pienet puutteet on helppo antaa anteeksi.

Varsinkin Mäkränvaara on hieno paikka, ehkä hienompi kuin Ukko-Koli itse. Ei vähiten siksi, että Mäkrältä näkee muuallekin kuin Pielisen suuntaan.

Mutaiset rinteet olivat paikoin niljakkaita kiivetä, mutta pahimpiin jyrkänteisiin ei onneksi tarvitse päästäkään, kun voi lähettää Kaukon matkaan.

Toisaalta mahdollisuus käyttää kaukopartiota rapauttaa omaa kulkumoraalia. Voisikohan nämä reissut tulevaisuudessa tehdä kotisohvalta käsin? Pelottavan kerettiläinen ajatus.

Illaksi vetäydyimme Kolin Sokos-hotelliin. Siellä on usein runsaasti väkeä, mutta ongelman voi kiertää linnoittautumalla omaan huoneeseensa. Jos ei ole pekoniharrastaja, voi vaikka uneksia aamiaisella odottavasta suklaasuihkulähteestä.