Nurmeksesta pääsisi näppärästi Hiidenportin kansallispuistoon. Toisaalta paikka on verraten tuttu, eikä seuraavan päivän sääennustekaan varsinaisesti työntänyt meitä Hiidenportin suuntaan.
Kun valoisaa aikaa vielä riitti, päädyimme jatkamaan Kuopioon asti, josta käsin voisimme seuraavana päivänä pyörähtää jossain lähikohteessa. Esimerkiksi Korkeakoskella, jossa muuten tulee käytyä melko harvoin.
Lähdimme liikkeelle heti aamulla tavoitellen Tuovilanlahtea ja sieltä löytyvää Suomen korkeinta vesiputousta. Korkeakoski ei ole näyttävimmillään lokakuussa, mutta yllättävän paljon vettä koskessa kuitenkin virtasi.
Korkeakoskella käytyämme poikkesimme vielä Patalahdessa, josta löytyvä luonnonsuojelualue on varsinkin muuttolintujen suosiossa. Paikalla on kai joskus ollut järvi tai lampi, ja labyrinttimaiseen kosteikkoon pääsee vieläkin veneellä.
Alueen ympäri kiertää polku, joka olikin yllättävän pitkä. Parkkipaikalla olevat opasteet ohjaavat kahteen suuntaan (← lintutorni 1,0 km, lintutorni 1,1 km →), ja ajattelin koko lenkin siten olevan parin kilometrin luokkaa. Todellisuudessa kierros kuitenkin oli miltei viisi kilometriä pitkä.
Lintutornejakin on suoalueen reunamilla itse asiassa kolme kappaletta. Niistä läntisin oli aavistuksen kallellaan suon suuntaan, ja mietinkin siinä kiivetessäni, että mahtaakohan tuo kaatua nenälleen suohon. Ei kaatunut vielä.
Tähän aikaan vuodesta Patalahdessa ei näy hirmuisesti liikettä, vaikka kurki jonkun mättään takaa huutelikin. Synnyttääkseni hiukan säpinää ajattelinkin päästää Kaukon lentoon, mutta sitten huolet valtasivat mieleni.
Mitä jos Kauko ihastuu kaislikossa kutevaan sorsaan, ja ne päättävät lentää yhdessä etelään? Tai jos taivaalla saalistava kotka iskee kyntensä Kaukoon, eikä enää päästä sitä menemään?
Riskit olivat ilmeiset, joten jatkoimme vikkelästi autolle, ja palasimme takaisin kotiin. Lomailu sai tällä erää riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti