tiistai 26. marraskuuta 2019

Pientä jännitettä

Sen jälkeen kun Kinahmi löytyi, siellä on tullut käytyä useasti. Osaltaan siksi, että se on lähellä Kuopiota, mutta toisaalta myös siitä syystä, että vaaran harjanne on varsin hieno.

Sama suunta veti puoleensä myös nyt, kun mietimme syyskuisen sunnuntaipäivän ratoksi jotain ohjelmaa. Kinahmin aivan pohjoisin osa oli meiltä näkemättä, joten päätimme tällä kertaa tavoitella sitä.

Vaan mistä lähteä liikkeelle? Kinahmin retkeilyreitti päättyy pohjoisessa 5762-tiehen, mutta liekö niille kulmille soveliasta pysäköidä? Oli epäselvää, ovatko paikalle merkityt rakennukset asuinkäytössä vai liittyvätkö ne läheiseen louhokseen.

Toinen vaihtoehto saattaisi olla jalkautua hieman lännempänä olevan metsäautotien varrelta. Alueella on joskus tehty metsätöitä, ja satelliittikuvia katsoen vaikutti siltä, että tien päässä olevasta silmukasta pääsisi helposti varsinaiselle polulle.


Ajettuamme ensin metsäautotien päähän emme enää viitsineet tutkia toista vaihtoehtoa, vaan nostimme reput selkään ja lähdimme kipuamaan rinnettä.

Alkumatka eteni voimalinjaa seuraten. Tuijottelin siinä mennessäni sähköjohtoja, jotka näyttivät etenkin mäen jyrkimmissä kohdissa roikkuivan melko alhaalla. Se oli hiukan epämiellyttävää, vaikka turvaetäisyys lieneekin ollut riittävä (110 kV:n linja, luulisin).

Onneksi kyseessä oli vain henkinen ongelma. Saatan joskus aistia ukonilman pienenä migreeninä, mutta voimajohtojen sähkö- tai magneettikenttiä en sentään havaitse.

Kinahmille pohjoisen suunnasta nouseva polku on aika kiva. Vaaran eteläpuolellahan puusto on paikoin tiheää, mutta pohjoisrinnettä on parturoitu, mikä helpottaa etenemistä.

Näyttääkö paljas rinne kauniilta on toinen juttu, mutta mäen päältä ainakin avautuu hieno näköala kohti Tahkoa ja alueen muita kukkuloita.

Vaikka oli vasta syyskuun puoliväli, kesästä ei enää ollut tietoakaan. Alhaalla oli vain kosteaa ja märkää, mutta ylempänä rinteessä maa ja puut olivat kuurassa.

Kuura oli kaunista katsella, mutta sai ilmankin tuntumaan jotenkin kolealta. Ilman puissa näkyviä lehtiä olisi hyvin voinut kuvitella marraskuun jo kolkuttelevan ovella.

Lohdutin itseäni tiedolla, että ilmasto on joka tapauksessa lämpenemässä. Tällä menolla muutaman asteen lämpeneminen ei tosin riitä yhtään mihinkään.


Kosteassa heinikossa kulkiessa varpaat kastuvat helposti, jos kengät eivät ole täysin ehjät. Omani eivät olleet, vaikka olin jo kertaalleen käyttänyt niitä suutarilla.

Kenkien kalvo ei varsinaisesti ollut rikki, mutta kenkä irvisti sivusta niin, että kumipohjan ja jalan väliin pääsi kosteutta. Koska ongelma oli tiedossa, olin jo lähtiessä varautunut asiaan. Päätin testata, voisiko Gore-Tex-sukilla paikata kengässä olevia puutteita.


Lyhyen kokeilun perusteella ratkaisu vaikutti toimivalta, tai jalat eivät ainakaan missään vaiheessa tuntuneet kosteilta. Parhaat reissunsa nähneiden vaelluskenkien elämää voinee siis näinkin yksinkertaisella tempulla pidentää.

Tavallisiin vaellussukkiin verrattuna Gore-Tex-sukat ovat hiukan koppurat, mutta eipä tuo kulkiessa haitannut. Kalvosukan alla minulla tosin oli toinen ohuempi sukka, jonka tarkoitus oli suojata kalvoa kynsiltä.


Paluumatkalla poikkesimme vielä katsomaan Halssia, jolla tarkoitetaan kartassakin näkyvää pientä kivistä kurua.

Jyrkänteelle menevä polku ei ollut erityisen väkevä, eikä itse Halssistakaan ole paljoa kerrottavaa. Ehkä se on talvella näyttävämpi, nyt eteemme avautui vain vaikeakulkuiselta näyttävä rytö.


Toinen mielenkiintoa herättänyt kohde oli vaaran pohjoispäässä oleva luhistunut rakennelma. Mikä se on mahtanut olla?


Käydessäni paikalla huhtikuussa en kiinnittänyt rakenteisiin mitään huomiota, koska ne olivat enimmäkseen lumen alla.

Kartassa kyseisellä paikalla ei ole merkintöjä. Se ei toisaalta kerro paljoakaan, sillä Kinahmin karttamerkinnät ovat muutenkin vähän sekavat. Kota on nimittäin merkitty laavuksi, ja laavu kodaksi (tai ehkä kyseessä on lähinnä kodan ja laavun risteytys).

Karjamajan kohdalla kartassa ei lue yhtään mitään. Toisaalta alemmaksi rinteeseen on merkitty vielä yksi laavu, jonka olemassaoloa en ole käynyt tarkistamassa.

Olisiko pohjoispäässäkin joskus ollut laavu? Nykyisin paikka olisikin sellaista ajatellen hieno, tosin aika tuulinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti