Hiiden kirous

Kolmen päivän minilomani alkoi olla ohi, mutta kotimatkan varrelta voisi vielä löytyä jotain mukavaa. Sellainen voisi olla vaikkapa Kuhmon ja Lieksan välissä oleva Jonkerinsalon hiidenportti.

Jonkerinsalon portti pienempi kuin lännempänä sijaitseva kaimansa, mutta ihan näyttävä silti. Olen joskus käynyt Jonkerinsalossa vaimon kanssa, joten menemällä sinne yksin en rikkoisi minulle asetettuja rajoja, mutta voisin silti venyttää sääntöjä lähestymällä porttia lännen suunnasta, mikä olisi itselleni uusi juttu.

Niinpä jälleen kurvasin Nurmes-Kuhmo -tieltä Heinävaarantielle, jota jo paria päivää aiemmin autoilin Tetrijärvelle, ja siltä edelleen pienemmille metsäautoteille, jotka johdattivat minut Suolakankaan P-paikalle. 

Asfalttiteiden jälkeen hiekkatiet ovat hitaampia ajaa, mutta... sittenkin niin mukavia, ja tällä kertaa myös verrattain hyväkuntoisia.

Tien varressa oli muutamassa kohtaa Kapulatie-kylttejä. En aluksi ymmärtänyt, mihin ne liittyvät, mutta asiaa on selvitetty täällä, ja myös Wikipedia valaisee termiä yleisellä tasolla.  

Suolakankaalta Hiidenportin laavulle menevä polku on niin sanottu saapasreitti, mikä käytännössä tarkoittaa, että pitkospuita ei ole kuin korkeintaan pahimmissa kohdissa (suot, ojien ylitykset). Jos ei olisi tiennyt pitkospuiden puuttuvan tarkoituksella, asiaan tuskin olisi kiinnittänyt mitään huomiota.

Hiidenportin laavu sijaitsee kauniilla paikalla, josta portille ei ole kuin muutaman sadan metrin matka. Kahvittelin ensin aikani kuluksi, ja päätin sitten lennättää Mallaa saadakseni rotkosta muutaman yleiskuvan.

Tämän jälkeen saapastelin itsekin rotkon reunalle, jossa sain ajatuksen videokuvata kanjonia alempaa. Se olisi muuten hankalaa, mutta kopterilla periaatteessa helppoa. Kuvaamisen aikana tapahtui kuitenkin outoja asioita. 

Asensin Mallaan uuden akun, ja laskin sen sitten muutaman metrin päähän veden pinnasta. Tuijottaessani kännykkää en aluksi huomannut, että Malla hivuttautui kohti pystysuoraa kalliota, eikä se tuntunut tottelevan ohjausta. Osuma kallioon olisi tuhoisa, koska se rikkoisi propellit saman tien.

Minulla oli vaikeuksia saada kopterin sivuttaisliike loppumaan, mutta onnistuin kuitenkin nostamaan sen hiukan ylemmäksi. Tuloksena oli, että kallion sijasta Malla törmäsi jyrkänteen reunalla olevan puun oksiin, mutta pysyi kuitenkin ilmassa, ja samalla myös kontrolli palasi.

 

Tilanne oli pelottava, ja Mallan menettäminen oli lähempänä kuin koskaan. Unohtamatta sitäkään, että jos Malla olisi pudonnut veteen, olisin varmaan refleksinomaisesti hypännyt perään.

Olen pohtinut, mikä ongelman mahtoi aiheuttaa. Mieleeni tulevat seuraavat vaihtoehdot:

1. Malla hämääntyi alla olevasta vedestä. Kopteri voi joskus alkaa seurata veden liikkeitä yrittäessään pitää itsensä paikoillaan. Toisaalta rotkossa oleva vesi ei juurikaan virrannut.
2. Rotkon reunat peittivät GPS-signaalin. 
3. Kalliot olivat poikkeuksellisen magneettisia, mikä sotki kopterin kompassin.
4. Olimme hiiden reviirillä, eikä silloin pitäisi lentää lainkaan.

On mahdollista, että tilanne oli seurausta kaikista yllä mainittuista asioista. Onneksi katastrofilta kuitenkin vältyttiin, eikä Malla päätynyt osaksi Lentoturmatutkinta-sarjaa.