Haukea mä metsästän

Juuka on yksi suosikkipaikoistani silloin, kun on tarve löytää mukavaa retkeilymaastoa läheltä Kuopiota. Juukaan ajaa reilussa tunnissa, mikä on päiväretkeilyä ajatellen jokseenkin siedettävää, ja vaihtoehtoja retkikohteiksi on paljon.

Juukaan taannoin perustettu Haukisuon luonnonsuojelualue oli pitkään roikkunut kohdelistamme kärjessä, mutta lähteminen ei ollut ottanut toteutuakseen. Elokuun viimeinen viikonloppu näytti lopulta tarjoavan hyvät puitteet Haukisuo-vierailulle.

Ilma oli yhä kohtuullisen lämmin, kenties viimeistä kertaa kuluvana vuonna. Loppukesästä suolla on muutenkin helppo liikkua, kun maasto ei ole aivan umpimärkää.

Sattumoisin oli myös Suomen luonnon päivä, joten liikkeellä saattaisi olla muitakin retkeilijöitä. Haukisoilla tuskin silti haitaksi asti, koska nevalla ei ole tarjolla muita kuin luonnon itsensä järjestämiä retkeilyrakenteita.

Suojeltu alue ei ole kovin iso, mutta polkujen puuttuessa pienempikin alue riittää. Kulkemisen osalta ennakko-odotus oli, että Haukisoiden maasto olisi samankaltaista kuin Vuoripurolla kesäkuussa. 

Karttaa katsoen näytti siltä, että soita olisi helppo lähestyä joko pohjoisesta, Perävaaran suunnasta, tai etelästä, Koppalanjärventien kautta. Valitsimme ensimmäisen vaihtoehdon, koska pohjoisen puolelta löytyi sopivan oloinen pysäköintipaikka, vieläpä aivan suoalueen laidasta.

Eteläinen reitti olisi tarjonnut mahdollisuuden tutustua pieneen pätkään Timanttitaivalta, mutta kulkemista se tuskin olisi helpottanut, eikä polku olisi tuonut meitä yhtään lähemmäksi suota.

Haukisuon luonnonsuojelualueelle ovat ominaisia pitkulaiset suot ja niitä erottavat metsäiset saarekkeet. Elokuun lämpimien päivien myötä suoalueet olivat sopivasti kuivuneet, joten kumikenkiäkään ei tarvittu.

Suolla ei loppukesästä näkynyt suuremmin elämää, mutta oli sinne joku luojanluoma kuopan kaivanut. 

Työnsin tietysti pääni kuoppaan, mutta siellä ei ollut ketään, joten jäi epäselväksi, millainen otus kuopan oli tehnyt. 

Syvälammen itäpuolella tuuli oli paikoin kaatanut puita, mikä hidasti liikkumista. Muuten metsäkaistaleet olivat kallioisia ja varsin kauniitakin, joten niillä oli mukavaa kulkea.

Reilun kilometrin päässä olevalle Tahkovaaran ympärille kaavaillaan Juuan kunnan puolesta kansallispuistoa. Puiston koko olisi 3000 hehtaaria, mikä ilmeisesti tarkoittaisi, että myös Haukisuot päätyisivät osaksi puistoa.

Polkujen puuttuminen varmaankin vähentäisi kulkijoiden määrää, ainakin aluksi, mutta parin laavun rakentaminen tuskin olisi ylivoimainen ponnistus. Tällä hetkellä ainoa rakennelma näillä kulmilla taitaa olla Muurahaisenpolun varresta löytyvä laavu. 

Suolla kulkiessani pohdin, miksi suoalueelle on annettu tällainen nimi. Liekö suon paikalla joskus ollut järvi? Maasto oli kyllä aavistuksen viettävää.

Ihan viime aikoina haukea ei ole tainnut nousta, mutta hirvikärpäsiä metsässä pörräsi senkin edestä. Ne eivät onneksi ole samalla tavalla ikäviä kuin vaikkapa punkit, mutta aavistuksen inhoja silti, kun päässä tai paidan alla vipeltää koko ajan jotain.

Kärpäsiä löytyi vaimon hiuksista vielä seuraavan päivänäkin. Voi tosin olla, että ne edustivat jo uutta sukupolvea, koska äkkiäkös kärpänen laskee munansa pahaa arvaamattoman ihmisen päähän.