Kun ongelmat eskaloituvat

Kitsistä poistuttuamme päädyimme yöpymään Lieksan Puustelliin, joka yllättäen oli auki, vaikka hotellin nettisivujen tarjoilema tieto oli tältä osin hiukan tulkinnanvaraista.  Puustellin hintataso ei ole erityisen edullinen, mutta usein suosimamme Hotelli Pielinen sijaitsi nyt matkan jatkoa ajatellen hankalassa suunnassa.  Ja Puustellin aamiainen on kyllä ihan kelpo.

Päivän ohjelma sisältäisi kohteen, jonne on parin viimeisen vuoden aikana monesti yritetty: Iso-Palonen-Maariansärkät. Erityisesti meitä kiinnosti Irkunkankaan kautta kohti Iso-Tahkosta menevä osuus, joka oli toistaiseksi kulkematta.

Niinpä ajelimme Lieksasta Kuhmoon ja sieltä edelleen Iso-Paloselle ja Valkeiskankaan P-alueelle.  Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, mutta iltapäivään sisältyi pieni sateen mahdollisuus.  

Optimoidaksemme olosuhteet pakkasimme reppuun myös sadetakit, vaikka +30 C asteen lämpötilassa niille ei varsinaisesti olisi käyttöä.  Sadetakki kuitenkin jo pelkällä olemassaolollaan ehkäisee sadetta; vähän samaan tapaan kuin se, että kastelee T-paidan ja lippiksen valmiiksi.

Iso-Palosen liepeillä on komeita metsiä.  Edellisellä kerralla - josta tosin on jo kymmenisen vuotta - näimme metsässä myös karhun jälkiä, mutta nyt maasto oli niin kuivaa, että mitään jälkiä oli vaikea erottaa.

Kauempana sijaitseva Maariansärkät ei ole retkeilymielessä yhtä kiinnostava kohde, koska suuri osa alueesta sijaitsee rajavyöhykkeellä, jonne ei ilman lupaa pääse.  Hiukan kaivelee silti, ettemme edellisellä Iso-Palosen vierailulla poikenneet särkillä, koska silloisesta lähtöpaikastamme matkaa olisi ollut vain muutama kilometri.

Aika ajoin lehdissä kirjoitellaan siitä, miten luontokohteet ovat täynnä väkeä.  Valkeiskankaalla oli sinne saapuessamme yksi auto, mutta maastossa emme kohdanneet ketään.  Missä ne ihmiset sitten ovat, jos tällainen kohde on liki tyhjillään, heinäkuussa?

Minulla on ajoittain ongelmia lähimuistin kanssa, mutta Iso-Tahkosen laavu ympäristöineen oli vielä kirkkaana mielessä.  Ehkä siksi, että edellisestä kerrasta on jo aikaa.

Olen viime aikoina alkanut käyttää Suunto 7 -kelloa myös tällaisilla lyhyillä retkillä.  Paitsi että kello muistuttaa minua asioista, jotka muuten unohdan, siitä myös näkee kuljetun matkan, jos asialla nyt on merkitystä.  Lisäksi olen asentanut siihen kompassiohjelman, joka on ranteessa ihan kätevä.

Kätevää on myös se, että puhelimeen tulevat viestit voi saman tien tarkastaa kellosta.  Tapaan nimittäin säilyttää puhelinta repun kengurutaskussa, jossa siihen ei reppua maahan laskematta pääse helposti käsiksi.

Harmillista kuitenkin on, että Suunto 7:ää ei voi yksistään käyttää puhelimena, vaikka se sisältää mikrofonin.  Irkunkankaalla ongelma eskaloitui, kun puhelin kulkiessani soi.  Saatoin kyllä vastata puheluun kelloa käyttäen, mutta puhuminen oli hankalaa, koska kännykkä oli reppuni selkäpuolella.

Tilanne johti siihen, että vastasin puheluun itse, mutta perässä tuleva vaimo hoiti puhumisen.  Ulkopuolisen silmin homma saattoi näyttää siltä, että rouva keskusteli takapuoleni kanssa, mutta onneksi ulkopuolisia oli vähän.

Autolle palattuamme edessä oli vielä yöpaikan valinta.  Kuhmoon ei voinut palata, koska siellä vietettiin jotain kamarijuhlia, joten ainoa vaihtoehto oli jatkaa eteenpäin, käytännössä Ukkohallaan tai Suomussalmelle.

Emme kuitenkaan onnistuneet saamaan majoitusta kummastakaan paikasta.  Edessä oli pitkän päivän vielä pidempi ilta.