Kohti Inaria

Meillä ei tänä vuonna ollut heinäkuussa kuin yksi lomaviikko.  Yleensä on kaksi, mutta tällä kertaa päätimme matkailuautoa odottaessamme siirtää lomailua hiukan myöhemmäksi. 

Matkailuauton osalta suunnitelma karahti sittemmin kiville, mutta eipä heinäkuukaan ole ihan optimaalisinta aikaa viettää lomaa. Suuri osa suomalaisista pitää lomansa silloin, ja viikko sitä hulinaa on oikeastaan tarpeeksi.

Viikon aikana ei kuitenkaan ehdi kauas.  Omat matkailutottumukset ovat viime vuosina muuttuneet sellaisiksi, että esimerkiksi Lappia on viikossa vaikea saavuttaa, ainakaan ilman ylenpalttista hosumista.

Asiaan taisikin sisältyä pieni määrä itsepetosta, kun loman alkajaisiksi lähdimme ajamaan kohti Lieksan Inaria.  Ensisijaisesti suunta kuitenkin selittyi sillä, että pohjoisempana satoi vettä, emmekä halunneet heti ensi metreillä kiskoa sadetakkeja päälle.

Täytettä päiväämme tarjoilisi jälleen kerran Karhunpolku; tällä erää sen Kitsin itäpuolella menevä osuus.

Paikan päällä kävi ilmi, että lisämaustetta retkellemme antaisivat myös Salpalinjaan liittyvät panssariesteet, joita etenkin Kaatiinlammen ja Valkealammen ympäristössä on runsaasti.  Kivet tupsahtivat tietoisuuteemme hiukan yllättäen, koska pohjakartassa esteet näkyvät vain... no, kivinä.

Kaksirivinen panssarieste ei ole lajinsa järeimpiä - muualta löytyy kolme- tai neljärivisiäkin - mutta satoja metrejä pitkä kivijono on silti vaikuttava näky.  Kaikkiaanhan Salpalinja sisältää esteitä satojen kilometrien matkalta. 

En tiedä, olisiko tällaisilla rakennelmilla enää merkitystä nykypäivän sodankäynnissä, mutta kivet ovat joka tapauksessa merkittävä osa Suomen historiaa.  Jo yksistään kivien tuominen paikalle on ollut iso urakka.

Omat ponnistelumme olivat vaatimattomampia ja rajoittuivat siihen, että tavoittelimme Pitkäjärven rannalla olevaa autiotupaa.  Tämä osuus Karhunpolusta on muutenkin helppo, sillä suuri osa reitistä kulkee vanhaa tien pohjaa pitkin.  Aivan urbaanista polusta ei silti ole kyse, joten kokolailla luonnon rauhassa tiellä saa lompsia.

Pitkäjärven tupa ei ole aivan pienimmästä päästä.  Olen joskus järveä kiertäessäni vilkuillut sitä etäämpää, mutta tarkempi tutustuminen oli tekemättä.  Rakennuksen koosta päätellen tupaan mahtunee hyvinkin parisenkymmentä yöpyjää.  Pääovi näytti kuitenkin olevan lukossa, liekö tuo varaustupa sitten.   

Tuvan edustallakin onneksi mahtuu evästelemään.

Näillä kulmilla kelpaa kyllä viettää aikaa.  Karhunpolku on satunnaisista tieosuuksista huolimatta miellyttävää kulkea, ja sitä ympäröivä maasto kaunista.  Myös Pitkäjärven kiertävä polku on hieno, vaikka sinne asti ei tällä kertaa edettykään. 

Jälkikäteen huomasin, että Inaristahan löytyy näkötornikin.  Ehdin jo innostua asiasta, mutta sitten tajusin, että kyseessä on rajavartiolaitoksen entinen valvontatorni, eikä sellaisiin yleensä pääse.

Tornin vieressä oleva rakennus lienee siten entinen rajavartioasema.  Se oli joskus myytävänä, mutta mahtoiko tuo mennä kaupaksi?  Taitavat olla kiinteistövälitysmielessä haastavia kohteita.