Jauruilua

Suomulla avautuneen uuden päivän käyntikohteeksi oli tyrkyllä monia vaihtoehtoja.  Yksi niistä oli Suomujärven kaakkoispuolella oleva Härkäharju, jonka laella kulkevalla reitillä lienee jonkinlainen luontopolun status.  Tai ainakin netistä löytämälläni Salla-aiheisella sivustolla puhutaan Härkäharjun luontopolusta, joten tämä kai se on. Myös Lapajärvi sisältyi listaan, jota kahlasimme läpi.

Lopulta auton keula kuitenkin kääntyi kohti Kursua ja sen takaa löytyvää Jaurutunturia, joka on kiinnostanut meitä jo pitkään.  Sen nimi kääntyy tahattomasti muotoon Juorutunturi, Juomutunturi tai Jurmutunturi, mutta eipä nimellä ole väliä, jos kaikki tietävät, mistä on kyse. 

Jaurutunturille nousee kartan mukaan polku sekä etelästä että pohjoisesta.  Pohjoinen reitti vaikutti helpommalta, joten seurasimme Petäjäseläntietä kohtaan, jossa polku näytti erkanevan tiestä.  Tarkkaa paikkaa ei aluksi meinanut huonon nettiyhteyden vuoksi löytyä, mutta puissa olevat siniset nauhat lopulta paljastivat todennäköisimmän alkukohdan.

Metsäisen alkuosuuden jälkeen polku lähti nousemaan terhakasti kohti tunturin lakea.  Paikoin nousu oli yllättävänkin jyrkkää, mutta silti kohtalaisen helppokulkuista.  Aika pian rinteestä avautui näköala pohjoisen suuntaan, jossa erottui helposti muun muassa Pyhätunturi.

Ylempänä puusto keveni ja ympäristö muuttui puutarhamaiseksi.  Miellyttävä yllätys oli se, että vaikka polku näyttää kartan mukaan kulkevan kivikon läpi, pahaa rakkaa ei missään vaiheessa ollut tarjolla.

Yksi 420+ -metrisen Jaurutunturin houkuttimista on sen laella oleva, aavistuksen Ramirent-henkinen näkötorni.

Rakennelma ei ole erityisen korkea, mutta ylätasanne yltää silti vähäisen puuston yläpuolelle.  Ritilälattia, puuskittainen tuuli ja melko vaatimattomat kaiteet ovat kuitenkin yhdistelmä, joka sai suhtautumaan kiipeämiseen melko vakavasti.

Avoin arkkitehtuuri voi olla talvikäyttöä ajatellen hyvä, eikä tuulikaan niin tartu kapeisiin tukirakenteisiin.  Tosin eipä tuolla sitten ole sellaistakaan, johon voisi itse pudotessaan tarttua.

Ylhäällä kelpaa silti patsastella, eikä tornista avautuvaa näkoalaa voi varsinaisesti moittia.

Tarinan tässä vaiheessa täytynee kehua korjausta, jonka tein Salmitunturin raatelemiin housuihin.  Vaimon mielestä lahje ei tosin laskeudu kunnolla, mutta minusta se on ihan hyvä.  Hiukan lahje näyttää siltä, kuin siitä olisi lasta synnytetty, mutta eipä tuo etenemistä haittaa.

Jaurutunturi oli mainio valinta päiväretkeilyyn.  Suomujärvellä kohtaamamme kirouskaan ei enää vaivannut, sillä Malla lensi kuin nuoruuden innolla, ja oma polvenikin toimi moitteetta.  Kiven kolossa lymyillyt menninkäinen taisi ymmärtää, ettei kanssani kannata alkaa leikkiä.

Illaksi palasimme takaisin Suomulle.  Ajatus käyttää Suomua tukikohtana parin päivän ajan oli hyvä.  Vaikka muutaman vuoden ikäinen hotelli ei enää ole upouusi, huoneet ovat edelleen viihtyisiä ja ennen kaikkea tilavia.  Uuden sisäänkäynnin valmistumisen myötä myös majoittuminen on helpompaa, kun hotelliin ei enää tarvitse ryömiä takakautta, laskettelurinteiden puolelta.

Lehtitietojen mukaan majoitustarjonta Suomutunturilla saattaa lähiaikoina lisääntyä, kun vuosia suljettuna ollutta Arctic Circle -hotellia ollaan avaamassa.  Korona lienee viivästyttänyt tätäkin hanketta, mutta kaipa se jossain vaiheessa etenee taas.