Mea Culpa

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, Iso-Paloselta poistuttuamme illasta tuli pitkä.  Monivaiheisen haahuilun jälkeen päädyimme yöksi hotelli Iso-Syötteen mökkiin, mikä sinänsä oli OK, mutta tarpeettoman pitkän ajomatkan takana.  Juuri tällaisten tilanteiden vuoksi olemme haaveilleet matkailuautosta, jonka hankinta on kuitenkin tällä hetkellä jäissä.

Kun kerran päädyimme Iso-Syötteelle asti, olisimme mieluusti viipyneet mökissä kaksikin vuorokautta, mutta se ei nyt ollut mahdollista.  Välttääksemme ajelemasta majoituksen perässä pitkin Lappia päätimme jo heti aamulla varata seuraavan yön Kide-hotellista. 

Kide-hotellin varausjärjestelmä ei toiminut ihan olettamallani tavalla.  Homman ideahan on se, että majoitus varataan ja maksetaan netissä, minkä jälkeen avainkortin voi varauskoodia vastaan aktivoida itselleen hotellin aulassa olevaa automaattia käyttäen.

Huoneen varaaminen ja maksaminen kyllä onnistuikin, mutta automaatin kanssa oli pieniä ongelmia.

 

Kyse oli siitä, että kortin voi tehdä vasta sisäänkirjautumisajan alkamisen (klo 16:00) jälkeen.  Lienee hyväksyttävissä, mutta rajoitus on hiukan outo, koska tottapa avaimeen aina liitetään tieto siitä, mistä lähtien se on käytettävissä.

Onneksi ongelma oli vähäinen ja selvisi henkilökunnan avustuksella, mutta automaatin näyttämän ilmoituksen sanamuoto kirvoitti minulta pari rumaa sanaa. Samalla ymmärsin, että kompensoidakseni huonon käytökseni meidän täytyy lähteä Kirkkopolulle.

Itseäni kiinnosti erityisesti polun pohjoinen haara, jota emme vielä olleet kulkeneet.  Niinpä käänsimme auton keulan kohti Mustavaaran kupeessa olevaa tekojärven näköistä lätäkköä, jonka rantamilta Kirkkopolun merkitty osuus alkaisi.

Lätäkkö osoittautui lopulta Mustavaaran edesmenneen kaivoksen prosessivesien synnyttämäksi järveksi.  Kuulostaa kalsealta, mutta ilmeisesti vesi on ihan puhdasta, ainakin lehtitietojen mukaan.

Järven rantaan johtava, Mustavaaran etelärinteessä etenevä tie oli melko kivinen, mutta kaivoksen kauttakaan ei oikein tuntunut pääsevän (paluumatkalla kokeilimme).  

Etelään vievälle merkitylle polulle näytti kartan mukaan pääsevän kahta eri reittiä, joista läntisempää tutkiessamme vedimme kuitenkin vesiperän.

Tilhi taisi vähän ihmetellä, miksi ramppaamme rantaa edestakaisin.

Kirkkopolun pohjoinen osuus ei liene kovin suosittu, eikä polku siten ollut erityisen väkevä.  Toisaalta tämä oli arvattavissa, ja melko hyvät maalimerkinnät johdattivat helposti metsän läpi.  Iso-Syötteen kansallispuiston metsät ovat joka tapauksessa kauniita, ainakin omaan silmääni.

Olimme päättäneet retkellämme tavoitella Salmitunturin lounaispuolella olevaa laavua.  Mielessä kuitenkin kyti epäilys siitä, mahtaakohan laavua oikeasti olla olemassakaan.  Alueen retkeilyrakenteet ovat paikoin huonossa kunnossa, ja Vaara-Salmisen tupakin on viime syksynä palanut maan tasalle.

Mutta olihan se siellä, Salmitunturin laavu!  Jossain tosin puhutaan Kaukasuon laavusta, mutta "Salmitunturi" sen rakenteissa luki.

Laavulla kohtasimme kulkijan, joka oli viettänyt siellä yönsä.  Asia on merkityksellinen siksi, että vaikka retkeilemme melko paljon, tapaamme maastossa muita ihmisiä aika harvoin, keskimäärin ehkä joka toinen vuosi.  No, nyt on sellainen vuosi. 

Hellettä piisasi myös Salmitunturilla.  Se sai vaimon keventämään vaatetustaan, mikä taisi omassa mielessäni johtaa riettaisiin ajatuksiin.  Sellaisia ei kirkkopolulla suvaita, ja paluumatkalla tunturi tekikin housun lahkeeseeni reiän.  Mea culpa.