sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Putkessa

Hyvien kelien myötä olen päässyt aika mukavaan hiihtoputkeen. Ennuste lupaa seuraaville kymmenelle päivällekin suotuisaa säätä, joten nyt kaipaisin vain aikaa hiihtää latuja läpi. Varsinkin päivänvalossa olisi mukava mennä enemmänkin, mutta tammikuussa se on mahdollista lähinnä viikonloppuisin. No, onneksi jokainen päivä on nyt 3 - 4 minuttia edellistä pidempi.

Toistaiseksi hiihtolenkit ovat olleet aika lyhyitä, mutta etenkin Puijon mäet ovat tehneet jaloille hyvää. Ja kun kroppa jaksaa paremmin, myös into hiihtää kasvaa. Harmi, että jäälatuja on valmiina aika vähän, eikä esimerkiksi Kuopion ympäri vielä pääse. Pidemmät lenkit olisi kiva aloittaa tasaisessa maastossa.

Samalla mieli kuitenkin karkailee jo kevätladuille. Päässä pyörii taas ajatus Pallas-Hetta -hiihdosta, joka edellisen (ja toistaiseksi ainoan) kerran toteutui toissakeväänä. Silloin menin pertsaa, mutta matka oli voiteluongelmien vuoksi melko työläs, joten nyt varmaankin olisi luistelutyylin vuoro.

Toisaalta myös viime kevään Kilpisjärven reissusta on mukavat muistot, ja kaipa sitä joskus pitäisi tutustua myös Ruotsin ja Norjan hiihtokeskuksiin. Tietty lopulta tärkeintä on vaan se, että elämä maistuu hyvältä.

Eilen huomasin, että Salomonin luistelumonossa on säädettävä kantaremmi, jolla kengän voi kiristää tiukemmin nilkan ympärille. Mono onkin tuntunut hieman väljältä, joten kiristin remmiä hieman. Toivottavasti säätö on osunut kohdalleen, koska ladulla sitä on hankala tehdä uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti