Takaisin vuorille

Yhtenä edellisen syksyn viimeisimmistä retkipäivistä kiipesimme Kuopion Vanuvuorelle. Nyt keväällä tuntui luontevalta jatkaa samalla vuoristoteemalla, joten ajelimme helaperjantaina Rautalammille, ja sieltä edelleen kohti Kalajanvuorta.

Kalajanvuori on osa uutta Etelä-Konneveden kansallispuistoa. Vuori ei ehkä korkeutensa (210 m) puolesta näy Ahvenanmaalle asti, mutta on silti paikallisesti merkittävä nähtävyys.

Alkuperäinen suunnitelmamme oli tavoitella Kalajanvuoren koillispuolella olevaa pientä tietä, jossa näytti ilmakuvien mukaan olevan pysäköimiseen soveltuva kääntöpaikka. Kävi kuitenkin ilmi, että kyseinen tie on yksityistie, ja sen päässä oli ajokieltomerkki.

B-vaihtoehto oli ajaa Törmälän loma- ja kurssikeskuksen parkkipaikalle, josta tosin olisi pidempi kävelymatka vuorelle. Törmälään saavuttuamme tapasimme miehen, joka opasti meitä ajamaan lähemmäksi Kalajanvuorta, koska sinne olisi aivan hiljattain tehty uusi parkkipaikka.

Parkkipaikalta Kalajanvuorelle oli patikoitavaa 2 - 3 kilometrin verran. Reitti oli enimmäkseen helppokulkuinen, mutta lähempänä vuorta maaston korkeuserot tietysti lisääntyivät.

Vuorelle kivutessa heräsi epäilys, että mahtaakohan mäen päältä sittenkään näkyä mitään. Useinhan käy niin, että puusto peittää näkyvyyden, ja maisemia ihaillakseen pitäisi itsekin kiivetä puuhun.

Huoli oli kuitenkin turha, koska kallioiselta laelta avautui ihan kelpo maisema varsinkin länteen. Paikalle oli myös rakennettu penkki, joten evästely mäen laella oli tyynenä päivänä leppoisaa.

Paluumatkalla laskeuduimme Kalajanvuoren pohjoisrinnettä pitkin Vuori-Kalajan rannalla olevalle laavulle. Rinne oli aika jyrkkä, joten ainakin sateiden jälkeen on mukavampi kulkea loivempaa eteläistä reittiä.

Laavu on hienolla paikalla, mutta muut fasiliteetit eivät vielä ihan olleet kansallispuisto-statuksen edellyttämällä tasolla. Kalajanvuoren alueesta jäi silti hyvä jälkimaku.

Maaston puolesta paikka hiukan muistutti Kuhmon suunnasta löytyviä kivikkoisia rotkolaaksoja. Se miellytti silmää, koska olen tänä keväänä muutenkin tuntenut erityistä vetoa Itä-Suomeen. Yleensä tähän aikaan vuodesta mielessä alkavat pyöriä kesäiset tunturit, mutta nyt tuntuu siltä, että varsinkin Nurmeksen ja Kuusamon välillä on paljon nähtävää.

Kalajalta poistuttuamme palasimme Kuopioon Karttulan kautta poiketaksemme matkalla Lintuniemessä. Lintuniemi on 548-tien varrella oleva noin kaksi kilometriä pitkä Virmasveteen kurottava kaistale, joka nimensä mukaisesti on erityisesti pesivien lintujen suosiossa.

Niemen kärkeen kävelee puolisen tuntia suuntaansa. Kapeimmillaan niemi ei ole kuin metrin levyinen, joten tuulisella säällä varpaat voivat vähän kastua.

Toukokuinen perjantai oli mukava päivä ulkoilla. Ilman lämpötila pysyi maltillisena, eikä sääskiäkään vielä ollut. Tai no, yksi ilmeisesti majaili Lintuniemen kärjessä, mutta kyseessä lienee ollutkin keskivertoa suurempi yksilö.