Työpäivän jälkeen on usein hyvä tuulettaa päätään, vaikkapa ulkoilemalla. Olin heinäkuun alkupäivinä päätynyt etätöihin Tampereelle, joten vaihtoehtojen selvittämiseksi minun täytyi hieman tutkia karttaa.
Pirkanmaan retkikarttaan näkyy viime aikoina ilmestyneen monta uutta reittiä. Se on hyvä asia, koska merkityt reitit eivät yleensä sisällä läpipääsemätöntä ryteikköä. Suosituimmilla poluilla saattaa joskus kokea markkinatunnelmaa, mutta aikaa ja paikkaa optimoimalla siltäkin voi välttyä.
Koska pääsin liikkeelle vasta iltapäivällä, toivoin löytäväni sopivan kohteen läheltä majapaikkaani, joka sijaitsi Lentävänniemessä. Lyhyen tutkimisen jälkeen minua alkoi kiinnostaa Porintien eteläpuolella oleva Salmin kierros. Sinne ei olisi pitkä matka, ja aavistuksen mäkisellä seudulla voisi olla hienoakin. Salminvuorelta saattaisi jopa avautua näköala läheisille järville, Kulovedelle kenties!
Pakkasin reppuuni anopin leipomaa pullaa ja lähdin ajamaan kohti Poria. Jo reilun puolen tunnin jälkeen saavuin Salmin kylään, jonka kautta tavoittelemani reitti kulkee.
Luontainen lähtöpaikka retkelle olisi Otamusjoen rannassa sijaitsevan Otamuskahvilan pihassa, mutta jostain syystä päädyin ajamaan Saviantien alkupäähän. Myös sieltä löytyi autolle hyvä paikka, ja polkukin meni ihan vierestä.
Lyhyen tieosuuden jälkeen reitti sukelsi metsään ja eteni opasteiden kera kohti Salminvuorta. Polun ympärillä oleva kallioinen metsä oli varsin hienoa, mutta itse vuori tuotti pienen pettymyksen. Ilman apuvälineitä sen laelta ei nimittäin järvimaisemaa avautunut.
Minulta jäi kuitenkin huomaamatta, että hiukan etäämpänä oli tehty metsätöitä; olisikohan niiltä paikkeilta näkynyt paremmin?
Onneksi Malla avasi auttavat propellinsa ja selvitti puolestani, että Kulovesi todella on olemassa.
Laskeuduttuaan Salminvuorelta alas reitti eteni vähän matkaa pikkuteitä ja kylänraittia pitkin. Keskikesällä saattoi olla vaikutusta asiaan, mutta pienen kylän maalaismaisema näytti silmääni erityisen kauniilta. Vain tilusten poikki menevä järeähkö voimalinja rikkoi paikoin harmonian.
Kylän pohjoispuolella polku siirtyi jälleen metsään ja kohti Peltokankaanvuorta. Tämä puolisko reitistä on oikeastaan vielä hienompi kuin Salminvuoren osuus. Polku oli melko leveää, joten kohde lienee suosittu, vaikka tällä kertaa ei ketään vastaan tullutkaan.
Keskikesän heleydestä huolimatta hyttysiä tai paarmoja oli yllättävän vähän. Vain vuoren laella olevan Mäkijärven - joka oikeastaan on suo - rantamilla oli muutamia inisijöitä, mutta pääosin äänimaailma koostui aivan muista äänistä.
Liikenteen ääni nimittäin paikoin häiritsi, mikä ei sinänsä ollut yllätys, koska Porintielle oli matkaa vain puolisen kilometriä. Pitäisi ehkä kulkea yöllä tai käyttää sellaisia korvatulppia, jotka suodattavat matalat äänet pois niin, että vain linnunlaulu kuuluu läpi.
Muilta osin Salmin polun tarjoilemat yllätykset olivat yksinomaan positiivisia. Penkki tai pari matkan varrella olisi ehkä sopinut ympyräreitin luonteeseen, mutta suon laidassa olevilla kallioillakin kelpasi istuskella. Mäkijärvi lienee silti joskus ollut ihan oikea järvi?
Paluumatkalla poikkesin vielä autoillen Otamuskahvilalla, joka sijaitsi viehättävällä paikalla joen rannassa.
Palatessani Tampereelle autoilin Kuljun ja Siuron kautta kohti Nokiaa. Pienempää tietä oli kiva körötellä, ja etenkin Siuron kosken paikkeilla oli muutenkin mukavan oloista. Jos pitäisi muuttaa Etelä-Suomeen, niin mieluiten johonkin tällaiseen paikkaan sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti