Seisokkimiehistä

Piilosensärkiltä matkamme jatkui kohti Lieksaa.  Ilta oli jo pitkällä, joten päätimme menomatkan tavoin yrittää Hotelli Puustelliin yöksi, mutta lappu ulko-ovessa torppasi toiveemme: Hotelli on täynnä.

Siis miten niin täynnä?  Onko Lieksassa joku tapahtuma?  Ei ollut, mutta satuimme kuulemaan, että paikalliset majoitusliikkeet olivat pullollaan jotain... kutsumusmiehiä?

Voi olivatko ne sittenkin komennusmiehiä?  Vaimo puolestaan arvelee, että kyse oli seisokkimiehistä.  Ja muitakin vaihtoehtoja nousi esiin.

En enää muista käytettyä nimikettä, mutta komennusmies käsittääkseni on sellainen, joka täytyy aina käskeä työpaikalle.  Kutsumusmies saapunee oma-aloitteisesti, joten sellaiset lienevät parempia.  Muista en ole varma.

Oli miten oli, emme saaneet huonetta, ja harkitsimme jo palaavamme takaisin Kuopioon.  Seuraavaksi päiväksi oli nimittäin luvassa sateita, joten retkeilyolosuhteet eivät olisi optimaaliset, vaikka lämmintä piisasikin.

Hetken arvottuamme päädyimme - jälleen kerran - Hotelli Pieliseen.  Kotimatka yötä vasten olisi ollut turhan pitkä, ja aamulla matkaa voisi taittaa sateessakin, kiireettä.

Odotusarvoista poiketen aamu kuitenkin valkeni aurinkoisena.  Hmm, pitäisikö sittenkin vielä kurvata... Patvinsuon suuntaan?  

Onnistuimme myymään ajatuksen itsellemme melko helposti, ja pian olimmekin jo Uimaharjusta Kitsiin menevällä tiellä ja matkalla kohti Piiloa, jonka kautta päivän ohjelmaksi valitsemamme reitti kulkisi.  

Matkamme susi- ja karhuteeman mukaisesti kyse oli jälleen pienestä pätkästä Ruunaalta Patvinsuolle menevää Karhunpolkua.  

Tämä osuus Karhunpolusta on metsäisempi kuin Piilosensärkillä, mutta mikäs siinä, kun metsä on kaunista.  Ja kuten Karhunpolulla yleensäkin, fillarillakin olisi ollut helppo edetä. 

Lisämausteen reitille tarjoilee Ukonjoki, joka virtaa polun vieressä aina Kitsintielle asti.  Samoille kulmille, jossa alkukesästäkin poikkesimme, siis.

Nyt retkemme ei yltäisi Kitsintielle asti, sillä tarkoituksemme oli tavoitella vain Ahokosken kupeessa olevaa laavua.  Paikka oli muuten mukava, mutta veden läheisyys oli houkutellut paikalle myös hyönteisarmeijan, joka hieman häiritsi ruokahetkeämme.

Laavulla istuessamme meille selvisi, että edellispäivänä tehty päätös vältellä Koillismaata oli ollut hyvä.  Tuskin olisimme päätyneet myrskyn uhatessa metsään, mutta ei autoilukaan ole mukavaa, jos puita kaatuu edessä ja takana.

Vajaan viikon kestäneen matkan aikana ehdittiin hädin tuskin Pielisen ympäri, mutta hyvä näinkin.  Vähemmän ajamista, enemmän kulkemista ja luontoa.