Ei ihan plösö

Joulun jälkeen mieleen nousi ajatus, että voisi ajella pohjoiseen; hiihtämään ja lumikenkäilemään. Vapaapäiviäkin olisi vielä riittänyt, mutta pikainen vilkaisu majoitustarjontaan latisti lähtöintoa.

Majoitushinnat olivat juhlasesongille tyypillisellä tasolla. Uudenvuoden jälkeen voisi selvitä hiukan halvemmalla, mutta tarjonnan suppeudesta päätellen ruuhkat ladulla ja aamiaispäivässä saattaisivat yhä olla henkeäsalpaavia.

Ja vaikka yritin perustella itselleni, miksi juuri nyt kannattaisi lähteä liki 2000 kilometrin ajomatkalle, ei tiesääennuste tukenut hankettani. Varsinkin etelämpänä lämpötila sahasi nollan molemmin puolin, joten tarjolla olisi monin paikoin sohjoa ja pahimmillaan vesijääkeliä.

Nuorempana tiesäätä ei juurikaan tullut tuijoteltua. Kun oli aika lähteä, silloin mentiin, vaikka hommassa ei aina ollut järkeäkään. Iän myötä olen kuitenkin muuttunut varovaisemmaksi, enkä mielellään lähde ajamaan huonoon keliin, jos ei ole ihan pakko.

Aikamme vatuloituamme päätimme jäädä kotiin, eikä enää olisi mihinkään ehdittykään. Onneksi Kuopioonkin oli alkutalven aikana tullut sen verran lunta, että lähiladut oli joulun jälkeen avattu. Vaikka maa siellä täällä pilkotti, parhaimmillaan hiihto-olosuhteet olivat aivan priimaa!

Lunta oli myös sen verran, että lumikengät jo helpottaisivat hangessa liikkumista. Tämä mielessä päätimme viimeinkin poiketa Hoikkalammella, jota olen jo pitkään kartalla tuijotellut.

Hoikkalammelta löytyvä Kuopion kaupungin ylläpitämä kota sijaitsee metsäautotien varressa. Sitä ympäröivä tienoo on silti paremman keskitason savolaista korpea: viidenkymmenen neliökilometrin alue, jossa ei parin metsästysmajan lisäksi ole oikein mitään.

Airakselaan menevältä tieltä kodalle on noin kahdeksan kilometrin matka, mutta emme tienneet, kuinka pitkälle tie olisi talvella aurattu. Johtoajatuksemme olikin, että mennään autolla niin pitkälle kuin päästään, ja lumikenkäillään loput.

Metsästysmajan risteykseen asti tie oli oikein hyvää, ja senkin jälkeen sitä oli aurattu, joskus. Lähinnä ongelmia tuotti leuto keli, joka oli pehmentänyt lumen niin, että ajokilometrit taittuivat melko hitaasti.

Lopulta kuitenkin pääsimme melko lähelle Hoikkalampea. Jätimme auton viimeiseen risteyskohtaan, jossa oli reilusti tilaa. Vaikutti siltä, että siitä eteenpäin oli menty vain moottorikelkalla.

Moottorikelkkareittien risteyksessä olevalle kodalle ei ollut autopaikalta kuin reilu kilometri, joten jatkoimme vielä eteenpäin kohti Kivijärveä.

Matkalla kiinnitimme huomiota puissa oleviin punaisiin maalimerkintöihin, ja taisipa tien varressa olla muutamia ikääntyneitä reittitolppiakin. Moottorikelkkareittejä ei yleensä merkitä näin, mutta mihin ne sitten liittyivät? Oliko kyseessä joku Sisä-Savon retkeilyreitin jäännös?

Oma polkumme kulki Sahala-nimisen tilan ohi. Se ei vaikuttanut ainakaan talviasutulta, vaikka pihaan muutamia kelkan jälkiä menikin.

Kävimme kääntymässä Kivijärven rantamilla, minkä jälkeen palasimme takaisin Hoikkalammen kodalle.

Kuopion kaupungin ylläpitämä kota oli sisältä miltei kodikas, jos ei nyt aivan Oskarinkodan tasoa.

Paluumatkalla mietin, että näille kulmille täytynee kesäaikaan palata uudestaan. Metsämaasto ei näyttänyt kovin helppokulkuiselta, lumikengilläkään, mutta esimerkiksi Valkeisenkalliot saattaisivat aurinkoisena kesäpäivänä olla näyttävät. Kivijärvenvuorelta saattaisi kenties avautua pientä maisemantynkääkin.