Vaarallista elämää

Taisin eilen olla jotenkin sekaisin, kun mietin jo kolmen matkapäivän jälkeen paluuta Keski-Suomeen. Sitä se sade teettää, liekö mennyt vettä korvaan tai jotain.

Tänään kaikki kuitenkin oli toisin. Ihan poutaa ei tosin ollut vieläkään, mutta törkeimmät sateet näyttäisivät jääneen taakse.

Suomalais-norjalaisiin sääennusteisiin pohjautuvan riskianalyysin laadittuamme päätimme viipyä Rovaniemellä vielä toisenkin yön. Valintaa helpotti se, että Kätkävaaran suuntaan oli luvassa hiukan kuivempaa keliä. Se sopi meille, koska Kätkävaaran seutu oli vielä näkemättä.

Itse asiassa ajattelimme ensin kivuta Kätkävaaran vieressä olevalle Pisavaaralle, mutta kävi ilmi, että Pisavaaran luonnonpuistossa ei saa liikkua ilman lupaa. Onhan luonnonsuojelu tärkeää, mutta en suoraan sanoen ymmärrä sitä, että kulkeminen kielletään kokonaan.

Kätkävaaralla kiertävä seitsemän kilometriä pitkä reitti oli kuitenkin mukava. Alkumatka kulki kulotetun metsäalueen läpi...

... mutta reitin varrella oli myös vehreämpiä osuuksia.

Kätkävaaran yleisilme on kuitenkin hyvin kivinen. Entistä merenpohjaa, kuulemma.

Noin 180 metriä korkealta vaaralta ei näe koko Lappia, mutta huipulla oleva pieni näkötorni auttaa vähän. Vaaran kupeessa on myös kota, jossa pidimme sadetta ja söimme eväitä.

Opastaulujen mukaan Kätkävaarassa on tavattu muun muassa ilveksiä (lat. Lynx lynx). Kodan vieraskirjaan tehdyistä merkinnöistä voi päätellä, että talvisin alueella liikkuu myös muiden lajien edustajia, ainakin Ocke ocke, Pola pola ja Skid skid.