tiistai 30. kesäkuuta 2015

Överit

Minulla ei yleensä ole ongelmia kenkien kanssa, mutta sunnuntaina onnistuin juoksemaan varpaaseeni aika mehevän rakon. Lenkkarit eivät olleet ensimmäistä kertaa jalassa, mutta olen aiemmin juossut niillä vain talvella. Kesällä jalka tietysti turpoaa enemmmän, ja kun sukkakin oli nyt ohuempi, yllätys oli valmis.

Koska varvas ei eilen ollut juoksukunnossa, otin kameran mukaan ja lähdin ulos kävelemään. Toivoin kai löytäväni jotain mielenkiintoista kuvattavaa, mutta harvoinpa kaupunkialueella mitään maakotkia tapaa.

Joutsenia näkyy silloin tällöin, mutta tällä kertaa kohtasin vain uikun. Siitäkään en saanut kunnon kuvaa, koska lintu sukelteli jatkuvasti, ja lopulta kyllästyin odottelemaan. Tyypin fleda oli joka tapauksessa ihan vimpan päälle laitettu.



Kun kohteista tuntui olevan pulaa, päätin keskittyä väreihin, ja roiskin kameralla sinne tänne. Kotiin palattuani vedin vielä överit kuvankäsittelyohjelman kanssa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti