Sotkamosta Suezille

Kun kotikulmat lähestyvät, uusien retkikohteiden löytäminen muuttuu haastavaksi. Tällä kertaa kuitenkin bongasimme Iisalmen länsipuolelta kolmekin paikkaa, jotka voisivat lomamatkan viimeisenä päivänä kiinnostaa:

• Huvikallion luontopolku (Kiuruvesi)
• Ukkopetäjän polku (Pyhäjärvi)
• Vitikkamäen luontopolku (Pyhäjärvi)

Emme Sotkamosta lähtien ehtisi koluta kaikkia kolmea, joten päätimme säästää Huvikallion toiseen kertaan. Suuntasimme kohti Ukkopetäjää, joksi kutsutaan Pyhäjärven Vuohtomäestä löytyvää ilmeisen vanhaa ja suurta puuta.

Ukkopetäjän tavoittelu johti samantapaiseen kokemukseen kuin edellisenä päivänä Likajoella. Kilometrin mittaisen polun pää kyllä paikannettiin, mutta sen ensimetrit eivät herättäneet suuria tunteita ("Tuostako se menee?").

Kun auton pysäköintipaikatkin olivat kortilla, päätös jättää petäjä rauhaan syntyi nopeasti. Jatkoimme kohti Vitikkamäkeä, josta löytyikin - Suezintien varresta - reilun kokoinen pysäköintialue opastauluineen.

Vitikkamäen rengasreitti on luontopoluksi melko pitkä (10 km). Reitin alku oli vähän hämmentävä, koska pohjoiseen/vastapäivään lähti selvä polku, mutta etelän suunnassa sellaista ei näkynyt. Puihin maalatut reittimerkinnät kuitenkin erottuivat molempiin suuntiin.

Jos siis reitin kiertää vastapäivään, kuten opastaulukin suositteli, onko loppumatka ihan umpimetsää? Kuinka pitkälti?

Lähdimme kuitenkin seuraamaan polkua, joka vaikutti mukavalta kulkea. Ja mitä pidemmälle matka eteni, sitä hienommaksi maisema muuttui.

Reitin varrella oli hyvin monenlaista maastoa: soita, lehtoja, hienoja mäntykankaita ja kallioisia mäkiä. Varsinkin Havukkamäen ympäristö - jonka kupeessa reitin ainoa laavukin on - miellytti omaa silmää.

Paikoin saattoi melkein kuvitella olevansa jossain pohjoisempana, ehkä Rovaniemen korkeudella. Laiskuuttani otin polun varrelta vain kännykkäkuvia, jotka eivät tee oikeutta itse reitille.

Alueen luonnosta ja geologiasta kertovat opastaulut olivat uusia. Ja vaikka alueella oli tehty metsätöitä, reittimerkintöjä sisältävät puut oli järjestelmällisesti jätetty pystyyn.

Reitin loppuosa kuitenkin oli mielenkiintoinen. Pari kilometriä ennen maalia polku pölähti metsäautotielle, ja opastekyltit loppuivat siihen. Tulkitsimme asian niin, että loppumatka oli tarkoitus kulkea tietä pitkin.

Retkikartta.fi:ssä kuitenkin näkyi reitti, joka vei tien sijasta metsään. Metsästä myös löytyi reittimerkintöjä, mutta polkua siellä ei ollut.

Ehkä ajatus on ollut, että polku syntyy kyllä, kun ihmiset johdatetaan metsään, mutta näin ei selvästikään ollut tapahtunut, ainakaan vielä.

Oli miten oli, me lompsimme viimeisetkin kilometrit metsässä, mitä ei ihan varauksetta voi suositella. Reitti nimittäin suurelta osin kulki sammaleiden ja mättäiden peittämässä louhikossa, jossa on helppo teloa jalkansa. Mitään maisemallisesti erityistäkään ei loppumatkaan sisälly, joten tievaihtoehto tuskin on yhtään huonompi.

Vitikkamäkeen liittyvät odotusarvot eivät olleet korkealla, mutta ainakin minut paikka yllätti positiivisesti - loppupätkän haasteet huomioidenkin. Hirvikärpässesonki näkyi kuitenkin taas alkaneen, joten pitäkäähän napanne piilossa.