Savukosken Matrokanharju on pyörinyt mielessä toissasyksyisestä Kaunisvaaran retkestä lähtien. Viime kesänä harjulle ei jostain syystä päästy, mutta nyt voisimme korjata virheen, kun olimme jälleen samoilla kulmilla.
Harjun lähellä olevalle poroerotukselle vievä Hirvasvaarantie on aiemmilla kerroilla ollut hyvässä kunnossa, mutta retkeilyautolla sitä tuskin voisi edetä kovin reipasta vauhtia. Tärinöitä olisi tiedossa, vaikka Fiatin rengaspainesuosituksista hiukan tinkisikin. Mutta kiirekös tässä, kunhan hampaat vain pysyvät suussa.
Vajaan tunnin jälkeen olimme perillä, ja jätimme Reiskan parkkiin poroaitauksen kupeeseen.
Kännykkä ei näillä kulmilla oikein toimi, mutta kartalla reitti harjulle näytti yksinkertaiselta ja helposti muistettavalta. Paluumatkalla voisimme kenties oikaista suon yli Aartojängältä tulevaa moottorikelkkareittiä pitkin, ja näin saada aikaan rengasreitin.
Aluksi lähdemme kuitenkin talsimaan poroerotukselta itään, harjun suuntaan.
Lähempänä harjua mönkkäriura kapenee, muuttuu sitten poluksi ja lopulta katoaa pienempien poropolkujen sekaan. Harjun päällä menee silti selvä karttaankin merkitty kulku-ura.
Lapissa kesäkuu on korvasienten sesonkiaikaa. Itse en juuri sienistä välitä ja etenkin korvasienet kierrän kaukaa, koska korvasienen ja teerenpaskan välinen ero on usein kuin veteen piirretty viiva. Miksi ottaa riski?
En kirkkopolkua kulkiessamme onnistunut samaan kunnon kotkakuvia, mutta Matrokanharjulla mahdollisuus revanssiin tarjoutui, kun muutaman kymmenen metrin päästä lähti lentoon peräti kaksi kotkaa. Kuten aina, tilanne aukesi yllättäen ja kuvat meinasivat tälläkin kertaa jäädä ottamatta.
Onneksi toinen kotkista kuitenkin malttoi kaarrella ilmassa sen verran, että sain napattua edes yhden kuvan. Seisaaltaan ja käsivaralta puiden välistä tähystäen lopputulos ei taaskaan ole kovin hyvä, mutta nähtävästi kyseessä oli maakotka.
Matrokanharjua pohjoiskärkeä lähestyttäessä polku muuttui yllättävän väkeväksi. Mahtaisiko harjun katkaisevan puron yli sittenkin mennä silta, vaikka sellaista ei kartassa näy? Ajatusta tuki myös se seikka, että kartan mukaan vastakkaisesta suunnasta joelle tulee myös polku.
No, ei sieltä mitään siltaa löytynyt, mutta joskus sellainen lienee ollut, koska joen varteen oli kerätty sillan jäänteiltä näyttävää puutavaraa.
Veden syvyyttä oli heinien vuoksi vaikea arvioida, mutta eipä tuosta ollut pakottavaa tarvetta päästä yli. Suon ylittävä moottorikelkkareittikin oli yhä märän oloinen, joten päätimme palata autolle samoja jälkiä kuin mitä olimme tulleetkin.
Metsässä risteili aika paljon pienempiä polkuja, ja reittiä piti paluumatkalla vähän hakea, kun kännykästä ei verkon puuttuessa ollut apua.
Hetken harhailtuamme löysimme kuitenkin tutulle polulle, jota kipitimme takaisin lähtöpaikkaamme.
Autolle palattuamme lähetin Mallan tutkimaan Pyhäjoen yli menevää siltaa, joka Hirvasvaarantien varressa olleen kyltin mukaan on huonokuntoinen ja käyttökiellossa. Toivoin, että kielto koskisi vain ajoneuvoliikennettä, koska sillan takaa lähtevä Kaitalamminharjun suuntaan lähtevä polkukin kiehtoo mieltä.
Sittemmin on kuitenkin käynyt ilmi, että koko silta on purettu heinäkuussa 2023, ja sen paikalle rakennetaan uusi kevytsilta. Mahtaakohan tuo jo olla paikoillaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti