Hossasta kesäinen matkamme jatkui sadealueiden liikkeitä myötäillen Iso-Syötteelle. Sieltä löytyvää Kide-hotellia on helppo lähestyä, koska valtavan pysäköintialueen ansiosta autopaikkaa ei juuri tarvitse etsiä.
Lopulta hotelli päätti asian puolestamme ehdottamalla, että mitäpä jos jäisitte vielä toiseksi yöksi, 69 eurolla. Hinta ei ollut paha, ja kun Syötteen aamukin näytti ennakoitua paremmalta, tarjoukseen oli helppo tarttua.
Myös päivän ohjelma syntyi nopeasti, sillä Kirkkopolun läntinen osa oli meiltä edelleen koluamatta. Niinpä pakkasimme reppumme ja lähdimme ajamaan kohti Särkiperänahoa, jonka kautta polku kulkee.
Kartasta katsoen suorin ajoreitti kohteesen menisi Latvavaaran ja Kortevaaran välissä kulkevaa metsäautotietä pitkin. Mustasta värimerkinnästä päätellen tie oli pienehkö, mutta vaikutti satelliittikuvissa ihan ajettavalta, vaikka pientä keskikumparetta olikin paikoin havaittavissa.
Vaihtoehtoinen reitti Siekkisen kautta näytti pikaisesti vilkaisten merkittävästi pidemmältä, ja olisi sekin osittain hiekkatietä. Valinnalla ei muuten olisi merkitystä, mutta voisimme kenties välttyä illaksi luvatuilta sateilta, jos emme aamupäivällä vitkastele autossa istuen.
Päätös lähteä mustalle tielle oli kuitenkin virhe. Tie oli paitsi pusikkoinen myös hyvin kivinen. Kivet eivät kokonsa puolesta uhanneet matkan etenemistä, mutta 5 - 10 senttisiä lohkareita oli paljon, minkä vuoksi kilometrit taittuivat todella hitaasti. Reittivalinnasta seurasi kuitenkin se hyvä, että Kovajärvenharjujen ja Martinkankaan kautta menevä isompi tieosuus havaittiin hienoksi, mikä antaisi meille syyn palata sinne uudestaankin.
Loppupätkä Vähäjärven kupeesta Särkiperänahoon oli muutenkin parempaa. Pysäköimme auton pienen sivutien kohdalle ja lähdimme lompsimaan kohti Pikku Jylkynvaaraa, jonka oli tarkoitus toimia retkemme kääntöpisteenä.
Kirkkopolun läntinen osa etenee Paavinkorven kautta, Paavinsuon viertä ja Paavinojan yli...
... kohti Paavinlampea, joten kyseessä selvästikin on polun katolinen haara.
Mahtaako nimiin kätkeytyä jotain erityistä? Muoniossahan on polku, johon liittyy tarina Ranskan kuninkaan pojasta, jonka kerrotaan syntyneen Hirvaslompolon rannassa olleessa kalapirtissä. Olisiko joku paaveista kenties päästänyt ensi parkaisunsa näillä syrjäisillä seuduilla? Luulen, että selitys kuitenkin on tätä maallisempi.
Mitä polkuun muuten tulee, Kirkkopolun haarat eivät ole ihan veljeksiä. Idän suunnasta tulevaa ortodoksista polkua kuljettaneen eniten, ja se erottuu maastossa hyvin. Etelästä lähestyvää reittiäkin on enimmäkseen helppo seurata, mutta Salmitunturin pohjoispuolelta tuleva polku katoaa silloin tällöin maastoon.
Läntinen haara oli ennakko-odotuksiin nähden yllättävän näkyvä, eikä reittimerkintöjä tarvinnut etsiä kuin parissa kohtaa. Pitkospuiden kunto oli paikoin heikko, mutta vielä se ei haitannut etenemistä.
Paluumatkalla oli jälleen pientä säätöä ukkosen kanssa, mutta lopulta ehdimme takaisin autolle edes kastumatta yhtään.
Kirkkopolku alkaa nyt olla taputeltu. Vain aivan läntisin kulma Mähkyränkunnaalla samoin kuin muutaman kilometrin pätkä Pikku Jylkynvaaran ja Salmitunturin välissä on vielä kulkematta. Ehkä joskus teen niistä itselleni ongelman, jota sitten yhdessä ratkomme.
Illaksi palasimme jälleen Iso-Syötteelle. Pitäisi joskus poiketa myös mäen päällä olevassa hotellissa, jossa emme ole tulipalon jälkeen yöpyneet. Kide-hotellikin täyttää omat tarpeemme mainiosti, mutta aika useastihan tuolla on viime aikoina oltu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti