Körö körö taas

Majoituttuamme Kide-hotelliin ajattelimme käyttää yhden päivän Syötteen kansallispuiston liepeillä.  Muutama vuorokausi enemmänkin olisi kelvannut, mutta edessä oleva juhannus ja loman pituus rajoittivat vaihtoehtojemme määrää. 

Kun päiviä on vain yksi, ei virheisiin ole varaa.  Niinpä yliviivasimme listaltamme kaikki Iso-Syötteen ympärillä olevat lähireitit, ja päätimme suunnata suoraan kirkkopolulle.

Olemme menneet kirkkopolkua aiemminkin, mutta tällä kertaa lähdimme liikkeelle toisesta suunnasta, läheltä Huovisenjärveä.  Merkitty polku olisi oikeastaan alkanut Vaarakyläntien varresta, mutta valitsemamme lähtöpaikka vaikutti pysäköintimielessä paremmalta.

Vaimolla oli selvä näkemys siitä, mihin suuntaan meidän pitäisi edetä.

Karttaa katsoen reitti näytti vaihtelevammalta kuin Selkälehdosta alkava haara, joka kulki lähes yksinomaan metsässä.  

Olimme ajatelleet tavoitella Pikku Jylkynvaaraa, jossa reittimme risteäisi Uudentalonjärven suunnasta tulevan polun kanssa.  Tällä osuudella ei ole tupia tai laavuja - ihan polun varrella ainakaan - mutta matkan varrelle osui kuitenkin kaksi suurehkoa suota, joita oli vaikea ohittaa pysähtymättä.

Lähempänä Jylkynvaaraa maasto oli metsäisempää, mutta varsin kaunista sellaista.  Ihmisten kirkossakäyntiaktiviivisuus lienee kuitenkin vähentynyt, koska paikoin polku erottui maastosta heikosti.

Syrjäojan ylitys edellytti tiettyä varovaisuutta, koska ojan yli menevä lankkusilta oli aivan vinksin vonksin.  Itsekin käytin ylityksessä apukeppiä, vaikka yleensä loikin ojien yli melko suruttomasti.

Pieni horjahtelu ojaa ylitettäessä sai minut suhtautumaan nöyremmin muihinkin ylityksiin.  Nöyrä mieli ei muutenkaan liene kirkkopolulla haitaksi.

Reilun parin tunnin jälkeen saavuimme Pikku Jylkynvaaraan.  Kääntöpaikaksi valitsemassamme polkujen risteyksessä oli joskus ollut kelopöytä, mutta nyt varpujen keskellä nökötti vain pöydän raato.  

No, pöytävarauskin oli jäänyt tekemättä.  Etsimme lähistöltä sammaleisen kallion, johon pystytimme oman ravintolamme.  Palvelusta ei ollut tietokaan, mutta paikka oli viihtyisä!

 

Paluumatkalla koukkasimme vielä Vähäjärven kodan kautta juodaksemme pois viimeiset kahvivedet.

Syötteen kansallispuiston itäosa on kyllä mukavan rauhallista seutua.  Luulenpa, että jossain vaiheessa päädymme vielä kahdelle jäljellä olevalle kirkkopolkuun liittyvälle haaralle.  Liiverin ympäristökin on vielä näkemättä, mutta sinne ei kannattane hyttysaikana yrittää.