Metsiin ja soille

"Helteiden alkaessa suomalaiset ryntäävät metsiin ja soille."

Noin minä sen autoradiosta kuulin, tosin kuuloni taisi olla hiukan valikoivaa, koska seuraavaksi ohjelmassa haastateltiin uimarannalla olevia ihmisiä. 

No, me joka tapauksessa ryntäsimme kesälomamatkamme alkajaisiksi metsiin ja soille.  Tai oikeastaan ensimmäinen määränpäämme oli Ukkohalla, mutta kun matkan varrelle osui sopivasti luontopolku, päätimme tutustua siihen.  Polulle olisi helpoiten päässyt 800-tien varresta, mutta ajattelimme tavoitella reittiä pohjoisesta, Tunturikankaantien päästä. 

Tunturikankaantielle oli kuitenkin ajettu todella karkeaa sepeliä, mikä toi mieleen Liikasenvaarantien tragedian viime kesältä.  Huono osuus oli vain parin kilometrin mittainen, mutta into testata renkaiden rajoja heti loman alussa ei ollut suuri.

Koska pakottavaa syytä puskea tien päähän ei ollut, palasimme takaisin 800-tien varteen, ja pysäköimme auton Varpuojantien alkupäähän. 

Jo polun alkumetreillä kävi selväksi, että hyttyskausi 2020 oli alkanut.  Vaikeutimme tilannetta lisää pysähtymällä kahvitauolle Pirttilammen rantaan, jossa tuulikaan ei juuri käynyt.

 

Kokeilin, olisiko ohuista käsineistä apua taistelussa hyttysiä vastaan.  Ei niistä merkittävää hyötyä ollut, ja valkoiset käsineet & suklaalevite on muutenkin aika pelottava yhdistelmä.

 

Toivoin, että aukealla suolla olisi aavistuksen miellyttävämpää, ja päätin lähettää Mallan tutkimaan ympäristöä.  Lentoa edeltävä kalibrointitanssini tuntui kuitenkin kiihottavan hyönteisiä ihan liikaa.

 

Mallaa hyttyset eivät onneksi vaivanneet, vaan se lensi kauniisti ja kertoi nähneensä aina Oulujärvelle asti.

Pirttilammen jälkeen polku näytti muuttuvan pienemmäksi, mutta se oli vain tilapäistä.  Reitin hienoimmat pätkät alkoivat itse asiassa Pirttikankaan jälkeen.  Suolla aiemmin näkynyt voimalinja rikkoi hiukan tunnelmaa, mutta muuten ympäristö vaikutti mukavan rauhalliselta.

Suolla ollessamme kiinnitin huomiota kauempana olevaan puuhun.  Sen latvassa oli jotain, joka näytti minusta aivan linnunpesältä, mutta vaimo arveli, että kyseessä oli pikemminkin tuulenpesä.

 

Malla olisi mielellään tutkinut tilannetta, mutta en halunnut ottaa riskiä, että härö olisi osoittautunut linnunpesäksi, joten tyydyin pokkarikuviin.  Tosin eipä tuolla asukkaita näkynyt.

Retkemme kääntöpaikkana toimivan Suonperän autiotupa oli yhä käyttökiellossa koronan vuoksi.  Hiukan vinksallaan oleva rakennus oli jotenkin sympaattisen oloinen, vaikka emme sisällä käyneetkään.

Autolle palattuamme jatkoimme kohti Ukkohallaa, josta kaavailimme tukikohtaa parin vuorokauden ajaksi. 

Meillä ei ole tapana varata eikä varsinkaan maksaa majoitusta etukäteen.  Näin ensisijaisesti siksi, että matkalla mieli voi muuttua, mutta toisaalta myös siitä syystä, että haluamme ensin varmistaa, miltä paikan päällä näyttää.  Ei naurata, jos onnistuu varaamaan hotellin viimeisen vapaan huoneen, ja kohteessa onkin kauheat markkinat.

Niinpä ajelimme ensin paikan päälle, ja teimme sitten nettivarauksen Ukkohallan parkkipaikalta käsin.  Tällä kertaa käytäntömme meinasi kuitenkin pettää.

Varauksen tekeminen sujui ongelmitta, mutta avaimien saaminen osoittautui vaikeaksi.  Ukkohallan nettisivulla sanottiin, että majoitusta on tarjolla 1.6. alkaen, joten oletimme, että paikalla on myös henkilökuntaa.  Mutta ei ollut - mikä olisi kannattanut etukäteen selvittää - vaan koko paikka oli yhä koronan jäljiltä kiinni.

Käytäntö oli se, että huonevarauksen tehneet löytävät avaimensa suljettuna olevan infopisteen edessä olevasta postilaatikosta.  Selvää kuitenkin on, ettei avain putkahda laatikkoon samalla hetkellä, kun nettivaraus tehdään.  Mutta kuinka kauan siinä menee?  Saisimmeko avaimen aamuun mennessä?

Nopeuttaaksemme prosessia soitimme nettisivuilta löytyneeseen puhelinnumeroon, jossa vastasi puhelinvastaaja.  Jätimme viestin, vaikka jo etukäteen arvasimme sen turhaksi.  Lisäksi lähetimme sähköpostia osoitteeseen, johon ohjeiden mukaan täytyisi kiireellisissä tapauksissa ottaa yhteyttä. Jäimme odottamaan.

Odottaminen oli ärsyttävää, koska emme tienneet, olisiko siitä mitään hyötyä.  Toisaalta alueelta poistuminenkaan ei tuntunut mielekkäältä, koska majoitus oli jo maksettu.  Silmäilimme pientareilta sopivaa telttapaikkaa siltä varalta, että odottaminen ei johda mihinkään.

Onneksi ylimääräinen aika soveltui ainakin ruokailuun, joka olikin aurinkoisessa säässä ihan mukavaa.  Samalla yritin miettiä tilannetta majoitusta tarjoavan yrityksen näkökulmasta.  Ymmärsin koronan aiheuttamat ongelmat, mutta asiakkaan suunnasta katsoen käytäntö oli silti rasittava.  Joko lafka on auki tai se ei ole auki, mutta ei näin.

Lopulta lähettämäni sähköposti kantoi kuitenkin hedelmää, ja puhelin soi.  Sovimme avaimien toimittamisesta, minkä jälkeen asiat etenenivät sukkelasti, ja olimme vartissa majoittuneet Chalet-huoneistoomme. 

Odotuksesta aiheutuva viive ei lopulta ollut kuin vajaan parin tunnin mittainen, mutta epätietoisuuden vuoksi se tuntui pidemmältä.  Itse majoitukseen olimme kuitenkin erittäin tyytyväisiä.  Ilmastoitu huoneisto oli helteellä mainio, eikä aamupalan puuttuminenkaan haitannut vallitsevissa olosuhteissa lainkaan.