Ukkohallan huoneistomme vaikutti hyvältä tukikohdalta vaikka useampaakin retkipäivää varten. Meillä oli nyt käytössämme vain yksi päivä, jonka olimme ajatelleet viettää Paljakan luonnonpuistossa kiertävällä polulla.
Edellisen illan viivästynyt majoittuminen johti kuitenkin siihen, että nukuimme aamulla tavallista pidempään. Aamupalan jälkeen alkoi näyttää siltä, että Paljakan laskettelukeskuksen parkkipaikalta lähtevä reilun parinkymmenen kilometrin mittainen lenkki on tilanteesen nähden liian pitkä.
Reitti olisi saattanut olla turhan pitkä rmyös helteisen säätilan vuoksi, mutta päätimme joka tapauksessa vaihtaa luonnonpuistokierroksen lähellä oleviin Vääränsärkkiin. Särkkiä pitkin menevälle UKK-reitille pääsisi kätevästi Huuhkajanlammen kautta kulkevalta metsäautotieltä.
Polku oli samalla osa Köngäskierrosta, joka kiertää Ukkohallan ja Paljakan laskettelukeskusten välillä.
Vääränsärkkien maasto oli mukavaa ja juuri sellaista kuin kartasta saattoi päätelläkin. Särkillä oli kuitenkin joskus tehty metsätöitä, joiden vuoksi alueella risteili paljon metsäkoneen jälkiä.
Jäljet herättivät meissä ristiriitaisia tunteita. Niitä ei ollut kiva katsella, mutta toisaalta harjumaisema oli metsän harventamisen jälkeen kaunis, hienompi kuin sivummalla ollut hoitamaton alue. Avara miljöö myös teki paikasta tuulisemman, mikä itsekkäästi ajatellen oli mukavaa, koska se edes vähän helpotti mäkärätilannetta.
Luontainen kääntöpaikka retkellemme oli Syvälammen laavu, joka kuitenkin sijaitsi tuulen suunta huomioiden notkossa. Lammen ruohoinen rantakaan ei ollut erityisen hieno...
Koska emme menomatkalla käyneet Väärälammen laavulla, koukkasimme autolle palatessamme myös siellä.
Laavu sijaitsi soistuvalla niemellä, jossa olisi voinut kuvitella lentävän kaikkia maailman ötököitä, mutta lammelta käyvä tuuli taisi viedä ne mennessään. Tämä miellytti erityisesti vaimoa, joka oli matkan aikana joutunut useiden raakalaismaisten mäkärähyökkäysten kohteeksi.
Itseäni mäkärät kiusasivat vähemmän, vaikka muutamia puremajälkiä siellä täällä olikin. Mikähän asian selittää? Vaatetuksessamme ei ollut suuria eroja, mutta jostain syystä esimerkiksi vaimon käsivarsien takaosat olivat mäkäräisten suurta herkkua, vaikka omani eivät niille kelvanneet.
Kertaalleen vaimo kaatui alamäessä pahan näköisesti naamalleen. Mäki oli kyllä jyrkkä, mutta emme voineet sulkea pois sitäkään vaihtoehtoa, että kaatuminen olisi johtunut mäkäränpuremien heikentämistä jaloista. Näinkö ne uuvuttavat uhrinsa?
Emme yleensä käytä hyönteiskarkotteita, mutta jatkossa säännöstä joutunee lipsumaan. Hyttysten keskellä kyllä pärjää ilmankin, mutta mäkäriä vastaan on vaikeampi taistella paljain käsin (ja jaloin).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti