lauantai 10. syyskuuta 2022

Lyhyestä virsi kaunis?

Taakse jäävän kesän yksityiskohdat alkavat näin syyskuussa häipyä mielestä, mutta sen muistan, että kesä ei saapunut mitenkään ryminällä. Juhannuksen lähestyessä aurinko kuitenkin lämmitti, ja vaikka olimme juuri palanneet Sallan reissultamme, mieli veti taas jonnekin.

Karttaa silmäillessäni kiinnitin tuolloin huomiota Polvijärven pohjoispuolella olevaan harjumuodostelmaan, jolla ei näyttänyt olevan mitään nimeä. Se tuntui oudolta, koska hiukan etelämpänä - Tiaiskankaalla - menee Tiaissärkän polku, joka puolestaan ei ole särkkää nähnytkään.

Päiväkohteeksi harju oli aavistuksen kaukana, mutta lähdimme silti ajamaan kohti Polvijärveä tavoitellaksemme muodostelmaa sen eteläpäästä, metsästysmajan liepeiltä

Aluksi vaikutti siltä, että kartalla hyvältä näyttänyt reitti päätyy pettymysten osastolle. Särkän päällä ei nimittäin mennyt minkäänlaista polkua; tarjolla oli vain aavistuksen ryteikköistä männykköä. 

Emme silti olleet valmiita myöntämään tappiotamme. Täytyyhän hyvät karttapisteet saaneella harjulla jotain hienoa olla!

Laskeuduttuamme alas harjulta päädyimme kulkemaan sen vieressä menevää tietä. Noin kilometrin jälkeen saavutimme paikan, jossa maasto muuttui kertarysäyksellä paremmaksi. Samoilta kulmilta löytyi myös aiemmin kadoksissa ollut polku, joka nyt mutkitteli upean metsän keskellä!

Rytöinen osuus oli kuitenkin sen verran pitkä, että särkän hienompi puoli jäi lyhyeksi, vain reilun kilometrin mittaiseksi. Harju kyllä jatkui senkin jälkeen, mutta matkanteko siirtyi jälleen tielle.

Harjua vierusti muutama kaunis lampi, jotka houkuttelivat uimaan, helle kun oli. 

Itse en kuitenkaan kuivaihoisena ole kovin innokas uimari, eikä kynnys hypätä lampeen tälläkään kertaa ylittynyt. Olisi ehkä pitänyt, koska tätä kirjoitettaessa talviturkki on edelleen heittämättä.

Särkkä synnytti hieman ristiriitaisia tunteita. Harjulla ja etenkin sen laella olevassa metsässä on valtavan hienoa, mutta hieno osuus on niin lyhyt, ettei kauneutta oikein riitä edes päiväretken tarpeiksi.

Jälkikäteen tosin huomasin, että Rauanjoen yli menee metsästysmajan luona silta, jota pitkin matkaa voisi jatkaa Tiaiskankaan suuntaan. Siellä oli ainakin ennen myös laavu, mikäli sellaista tarvitsee.

Ehkä polulla kohtaamamme pyöräilijät olivat menneet juuri tuota reittiä. Jos liikkuu fillarilla, helposti pyöräiltävää maastoa näyttäisikin riittävän kilometrikaupalla, kenties Kinahmoon asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti