Hiekkaa varpaissa

Vaikka Hossa on leppoisa retkikohde, olemme viime vuosina hiukan vältelleet paikkaa. Lähinnä siksi, että etenkin kansallispuistostatuksen (2017) myötä alueen kävijämäärä on merkittävästi kasvanut, ja moni vähäisempi paikka on siten vetänyt enemmän puoleensa.

Heinäkuussa ihanteista täytyi kuitenkin joustaa, sillä Hossassa paistoi aurinko ja muualla satoi vettä. Ranskalainen majoituksemme oli varattu kahdeksi vuorokaudeksi, joten voisimme välipäivänä vaikkapa kipaista Kokalmuksen ympäri. 

Jostain syystä reitin nimi on nimenomaan Kokalmuksen kierto, vaikka samallahan siinä mennään myös Pitkä-Hoiluan ja parin Valkeaisenkin ympäri.

Koska olemme kiertäneet Kokalmusta aiemminkin, päätimme tällä kertaa kulkea järven ympäri toiseen suuntaan, myötäpäivään. Edellisestä reissusta tosin on jo kymmenisen vuotta, joten eipä reitti ihan kirkkaana ollut mielessä.

Hossan järvet rantoineen ovat kyllä hienoja. Maisemassa on paljon samaa kuin Patvinsuon Suomunjärvellä, mutta Hossassa harjuja ja hiekkaa lienee vielä enemmän. Ei ihme, että ranskalaisetkin ovat tykästyneet alueeseen, vaikka toiminta taitaakin keskittyä talvikuukausiin. 

Metsäinen kangas on kuitenkin herkkää kulumaan, ja polkuja risteilee siellä täällä. Kaikkia kulmia emme ole vielä kolunneet, ja esimerkiksi Värikallio on edelleen näkemättä. Myös Julman Ölkyn uusi riippusilta on testaamatta, molemmat kai kokolailla helposti saavutettavia paikkoja nykyään. 

Suuri osa kohtaamistamme ihmisistä - joita oli kymmeniä - oli liikkeellä maastopyöräillen. Eihän tänne erämaan rauhan perässä tultu, mutta välillä tuntui siltä, että liikennettä on aika paljon. 

Ihmettelin kesän aikana moneen otteeseen, mihin kaikki hyttyset ovat kadonneet. Ilmeisesti niitä on pohjoisemmassa ollut ihan entiseen tapaan, mutta kesäkuun reissuillamme emme nähneet kuin muutaman, eikä asia Hossassakaan vaivannut millään lailla. En silti vielä osaa huolestua asiasta.

Kuikkaperheen touhuilua sen sijaan oli hauska seurata. Vanhempien snorklatessa pinnan alla...

... jälkikasvu pyristeli jo ylemmäksi, mutta ihan vielä siivet eivät kantaneet.

Poutaisista ennusteista huolimatta ukkostava sadealue puski retken loppuvaiheessa päälle, joten viimeiset pari kilometriä edettiin melko rivakasti. Muikkupurolla sade lopulta saavutti meidät, mutta vain hetkeksi. 

Näin jälkikäteen tulee mieleen, että pitäisi ehkä poiketa Hossassa muulloinkin kuin pahimpaan sesonkiaikaan. Syksyllä majoitus on edullisempaa, ja tuskinpa poluilla on sen enempää väkeä kuin kesälläkään. Ei ainakaan Hossantien itäpuolella, joka on itsellemmekin vieraampaa seutua.