Maastohiihdon maailmancupiin sisältyvä Tour de Ski on taas ohi. En ole kovin ahkera televisionkatsoja, mutta kyseiseen tapahtumaan liittyviä lähetyksiä tulee kyllä seurattua. Varsinkin viimeisen päivän kilpailu loppunousuineen Alpe Cermisille on mielenkiintoista katsottavaa. Punnertaminen yli 400 metriä ylempänä sijaitsevalle maalialueelle vaatii paljon kovakuntoiselta kilpahiihtäjältäkin. "Via Dolorosa", kuten juontajatkin useaan otteeseen muistivat mainita.
En itse tykkää hiihtää veren maku suussa - ja ehkä sitä ei tässä iässä kannata muutenkaan tavoitella - mutta jollakin tapaa omien rajojen etsiminen silti kiehtoo. Tasaisella varmaan hiihtäisi pitkällekin, mutta jyrkkään ylämäkeen luistelu on sen verran työläämpää, että rajat voisivat löytyä aika nopeasti.
Pohdinkin Tour de Ski:n loppunousua seuratessani, mahtaisiko Suomesta löytyä yhtä häijyä maastohiihdettävää rinnettä... Ehkä ei. Alpe Cermisin 400 vertikaalimetrin nousu jakaantuu alle kolmen kilometrin matkalle, mikä tarkoittaa, että mäki on keskimäärinkin aika jyrkkä. Kun mietin itselleni tuttuja hiihtoreittejä, mieleen tulevat lähinnä seuraavat pätkät:
- Vuontisjärveltä Nammalakuruun (Pallas): nousua 280 m / 4 km
- Kesänkijärveltä Varkaankuruun (Ylläs): nousua 220 m / 3.5 km
- Särkijärveltä Särkitunturille (Muonio): nousua 230 m / 4 km
Lisäksi loivempia, pidemmälle matkalle jakaantuvia nousureittejä ovat esimerkiksi:
- Sieppijärveltä Nammalakuruun (Pallas): 200 m / 10 km
- Ounasjärveltä Haaravaarankuruun (Hetta): 200 m / 10 km
Näistä kahdesta varsinkin Nammalakuruun nouseva latu on vähän kavala, koska nousu jyrkkenee loppua kohti. Myös Kaunispään ja Palopään rinteiltä (Saariselkä) löytyy mukavaa latupätkää, mutta niissä nousumetrit taitavat jäädä reilusti alle kahden sadan. Tosin yleensä sekin riittää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti