lauantai 15. elokuuta 2015

Harjuja ja könkäitä

Rimpuiltuamme itsemme irti metsänhaltijan ikeestä matkamme jatkui kohti Suomussalmea. Alun perin tarkoituksemme oli poiketa vielä Jumalissärkillä ja Säynäjäsuon-Matalasuon reitillä, mutta jälkimmäisestä täytyi tällä erää luopua. Särkille kuitenkin ehtisimme.

Kuten nimestä voi päätellä, Jumalissärkkien alue on pääosin mukavaa hiekkakangasta. Koska tarkoituksemme ei ollut kääntää jokaista kantoa ympäri, lähdimme liikkeelle Jumalisenrannasta kävelläksemme sinne tänne muutaman kilometrin verran.


Harjuilla on yleensä kaunista, eikä Jumalissärkät ollut tässä suhteessa poikkeus. Särkkäalue jatkuu itään kilometrikaupalla, joten kuljettavaa riittää hyvinkin yhden päivän tarpeiksi. Pari laavua tai keittokatostakin löytyy.

Yöksi ajelimme Ukkohallaan, Hotelli Gasthallaan. Hotellihuone oli hiukan karu, mutta muuten perusasiat olivat kunnossa, ja varsinkin aamupalan monipuolisuus yllätti.

Seuraavana aamuna oli aika tehdä ilmansuuntaan liittyviä päätöksiä: Salamajärvelle, Rokualle, Kylmäluomaan vai Hossaan?

Salamajärvellä emme ole koskaan käyneet, mutta kiviseksi sanotun maaston telttailukelpoisuus mietitytti. Rokuan alue taas on aika pieni, ja kansallispuistossa telttailua on muutenkin rajoitettu. Hossassa on käyty useammankin kerran, joten Kylmäluoma alkoi tuntua parhaalta vaihtoehdolta.

Matkalla Kylmäluoman suuntaan poikkesimme Komulankönkäällä, joka olikin yllättävän hieno paikka. Miten tänne ei ole aiemmin osuttu? Vesi ei ryöppyä aivan yhtä korkealta kuin Hepokönkäällä...


... mutta toisaalta putouksia on kaksi, joten stereovaikutelma paikkaa puutteita.


Komulanköngäs on kätevästi aivan Paljakan suuntaan menevän Hallanmaantien vieressä, eikä Hyrynsalmelta ja 5-tieltäkään kerry matkaa kuin parisenkymmentä kilometriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti