Takakesä

Talvi taitaa tänä vuonna olla vähän myöhässä. Lunta tai pakkasta ei ole siunaantunut edes pohjoiseen, minkä johdosta Levin maailmancup-kisakin on näemmä peruttu. Itseäni laskettelu ei kiinnosta, mutta onhan kisojen peruuntuminen silti harmillista paikallisten yrittäjien ja tapahtuman eteen työtä tehneiden kannalta.

Vaikka talvi antaakin vielä odottaa itseään, tunnen silti, kuinka hiihtohulluus nostaa jo päätään... Tunnelmaan päästäkseni olenkin selaillut kuvia edellisvuosien hiihtoreissuilta.

Innostuin hiihtämisestä vasta muutama vuosi sitten, ja varsinkin luisteluhiihto oli minulle vieras laji viime talveen asti. Olen siis tyystin hukannut elämästäni 15 talvea, ja nyt asia korpeaa minua! Ehkä hiihto olisi tuntunut nuorempana vieläkin paremmalta? Toisaalta kyse ei ole pelkästään hiihtämisestä, vaan kaikesta muustakin, mitä siihen liittyy. Itse olen addiktoitunut ainakin runsaisiin puuroaamiaisiin, keväiseen auringonpaisteeseen, suksen rapinaan yöpakkasen kovettamalla hangella, hiihtämisestä aiheutuvaan väsymykseen, suklaa- ja herukkamehutankkauksiin, hiihtolenkin jälkeisiin ensilöylyihin ja saunomista seuraavaan euforiaan.

Näin talven edellä minua silti mietityttää se, kuinka luisteluhiihto mahtaa lähteä vetämään... En aikeistani huolimatta ole rullaluistellut kesällä metriäkään, mikä käytännössä tarkoittaa, että olen luistelurapakunnossa. No, onneksi talvi on kaikesta huolimatta pitkä, ja palkinnot jaetaan vasta huhtikuussa Pallaksella!