maanantai 31. maaliskuuta 2014

Kollenholmen

Matka jatkuu, tänä aamuna Leviltä kohti Jeristä. Jälkeenpäin ajatellen tänne olisi voinut tulla suoraan, ja jättää Levin kokonaan väliin, mutta hyvä näinkin.

Onnistuin saamaan hotelli Jeriksestä viimeisen huoneen, joka lisäksi oli käytettävissä jo heti aamulla. Niinpä lähdin vaatteet vaihdettuani saman tien hiihtämään kohti Mäntyrovaa.

Vaikka eilen epäilin hiihtokuntoani Madshus Kollenien suhteen, päätin kuitenkin tänään lähteä niillä liikkeelle. Se olikin hyvä valinta! Mitään ongelmia ei nimittäin ollut, pikemminkin päinvastoin. Kollenit ovat loistavat sukset keväthangille.

Ihan alkuunsa luistelu teräskanttisilla pertsasuksilla tuntuu vähän häijyltä, mutta kun hommaan tottuu, matka etenee sujuvasti. Vaikka meno on raskaampaa kuin oikeilla luistelusuksilla, asiaa kompensoi se, että kantti tarraa hyvin latuun kiinni.

Tähän aikaan vuodesta ladut ovat usein joko jäisiä tai muuten röpelöisiä. Kolleneiden kanssa tästä ei ole mitään haittaa. Edes aiemmin parjaamani moottorikelkan jäljet eivät kiusaa yhtään! Kollenin teräskantti uppoaa kelkan telan tuottamaan jääröppöön kuin veitsi sulaan voihin. Todennäköisesti se raatelisi lumeen uponneen kelkankin, jos päästäisin suksen irti.

Luisto ei ole samaa tasoa kuin luistelusuksilla, mutta tämä haittaa lähinnä jyrkissä ylämäissä. Tasaisella ja loivissa mäissä ongelman pystyy taklaamaan hiihtämällä hiukan hitaammin.

Ajatus jättää Itä-Lappi tällä kertaa väliin tuntuu toimivalta. Nautin tästä kiireettömyydestä, joka on suoraa seurausta siitä, että ajamista on vähemmän. Ehdin kyllä Inariin joku toinen kerta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti