Lompolossa taas

Talviloma! Se tuntuu aina yhtä hienolta, vaikka talvi onkin ollut alkuvuoden alisuoriutuja.

Lomasuunnitelmat jäivät tälläkin kertaa tekemättä, mutta jotenkin taas päädyimme Äkäslompoloon, vaikka täällä juuri vuodenvaihteessa olimme. Ehkä Ylläkselle on vaan helppo tulla, koska ajomatka Kuopiosta on edes jotenkin säädyllinen. Lisäksi monipuolisia latureittejä on näin keväällä tarjolla runsaasti.

Suomalaisissa hiihtokeskuksissa ladut on luokiteltu vaativuuden mukaan. Jaottelu on yleensä toteutettu värikoodein, jotka kuitenkin avautuvat kunnolla vasta sitten, kun erilaisia latuja on henkilökohtaisesti kokeillut.

En normaalisti kiinnitä luokitteluun kovin suurta huomiota, mutta tällä kaudella hiihtoharjoittelu on ollut niin vähäistä, että päivän reittiä valitessa tulee mietittyä sen profiiliakin. Latujen värikoodausta voisi konkretisoida seuraavasti:

• Sininen latu: Hiihtäminen on kevyttä kuin vedessä kelluminen. Täytyy vaan olla tarkkana, ettei vahingossa nukahda suksien päälle.
• Punainen latu: Ylämäet tuntuvat pitkiltä, ja veri maistuu hetkittäin suussa. Nousun loppuosassa saattaa oksettaa.
• Musta latu: Silmissä mustenee toistuvasti. Ajatukset pyörivät kuoleman ympärillä. Maaston profiilista on pääteltävissä, että reitille olisi ladun sijaan pitänyt rakentaa portaat.

Kaikesta huolimatta ajauduimme tänään Kotamajalta Kukastunturille nousevalle mustalle ladulle. Pätkä oli sama, jonka toissa syksynä kävelimme sakeassa sumussa Kotamajan suuntaan. Vaimo ei pahemmin valittanut, mutta itselläni teki vähän tiukkaa.