Viimeistä viedään

Täytynee viimein myöntää itselleen, että loma alkaa olla ohi, ja jäljellä on enää ajomatka rapaiseen Kuopioon. Mukavaa on kuitenkin ollut, enkä osaa ihan pää kallellaan loman loppumisen johdosta olla, koska keväämmällä on tiedossa vielä muutama vapaapäivä. Toivottavasti lunta riittää silloinkin.

Viimeisen hiihtopäivän ohjelmassa oli retki Pallakselta Nammalakuruun ja takaisin. Retki siinäkin mielessä, että tällä kertaa liikkeelle lähdettiin pertsasuksilla, mikä välittömästi vaikuttaa homman luonteeseen. Luistellen mennään yleensä vain mehupullon ja parin suklaapatukan voimin, mutta perinteiseen tyyliin sisältyvät reppu, eväsleivät, termospullo ja taukovaatteitakin.

Pertsasuksien voitelu on tunnetusti rakettitiedettä, mutta tällä kertaa säädöt osuivat ainakin omalta osaltani hyvin kohdilleen. Tästä huolimatta matkaan lähtö oli hiukan hankalaa. Kun sukset ovat kummallisen pitkät, sauvat oudon lyhyet ja suksen pohjassa oleva liisterikin pätkittäin muistuttaa olemassaolostaan, näyttää epäilemättä siltä, että ensimmäistä kertaahan tässä ollaan hiihtämässä.

Ensimmäiset kilometrit kohti Nammalakurua tunturin länsipuolta pitkin sujuivat helposti alamäkeen. Tämän jälkeen reitti muuttuu nousujohteiseksi - jostain syystä kurut sijaitsevat aina korkeuksissa - mutta samalla aurinko puski esiin pilvien takaa. Nammalakuruun päästyämme keli olikin jo häikäisevän kirkas!

Nammalakuru oli sitten viime näkemän saanut uuden tuvan. Vanha kuulemma oli jo niin huonokuntoinen, ettei sen korjaaminen ollut mielekästä. Uusi tupa on ollut pystyssä jo vuoden päivät, mutta vanhan rakennuksen purkaminen oli edelleen käynnissä.

Kahvit hörpittyämme jatkoimme matkaa Vuontisjärven suuntaan tarkoituksenamme palata Pallakselle tunturin itäpuolella kulkevaa latua pitkin. Alkuperäinen ajatus oli poistua tunturista Nammalakurusta kaakkoon laskevaa kurua pitkin, mutta reittiä oli vain muutaman kerran ajettu moottorikelkalla, joten se oli hiihtämiseen liian kapea. Välttääksemme alamäkikävelyn hiihdimme lopulta alas Montellin majan kautta.

Itäreitin lopussa ennen Pallasta on vielä nousu, joka tuntuu yhtä mehevältä joka kerta. Aluksi mäki on niin jyrkkä, että sitä on hankala mennä haarakäynnilläkin. Kun nousu viimein tasaantuu, ylös pääsee sukset jalassa löntystäenkin, mutta loiva osuus ei tunnu loppuvan koskaan. Tässä vaiheessa pahinta voisi olla se, että joku tulee takaa ja puskee luistellen ohi... Niin, lieköhän kukaan koskaan luistellut tuota kurua alhaalta ylös asti?