Koska olin yön jälkeen aika nuutunut, päätin viettää hiukan kevyemmän päivän. Poikkesin viime syksynä Ketomellan Hietajärvellä. Miltähän tuo näyttäisi talvella? Hietajärvi ainakin olisi mukava kevytkohde.
Arvelin, että Hietajärvelle saattaisi mennä kelkkaura tai jonkinlainen hiihtämällä syntynyt luonnonlatu. Niinpä Jerikseltä lähdettyäni käänsin auton keulan kohti pohjoista. Ketomellassa pysäköin auton Ounasjoen P-paikalle, josta on vain muutaman sadan metrin kävelymatka polun alkupäähän.
Minua kuitenkin odotti pettymys. Mitään latua ei ollut, vain umpihanki. Olin kyllä liikkeellä hiukan tavallisia suksia leveämpien tunturisuksien (Madshus Voss) kanssa, mutta ei niillä syvässä hangessa pääse mihinkään. Harmistuneena lompsin takaisin autolle ja päätin lopulta ajella takaisin tulosuuntaan, ehkä Vuontispirtille.
Mutta kun ajoin autolla uudestaan saman paikan ohi, huomasin äkkiä metsässä kelkan jäljen, jota pitkin selvästikin oli hiihdetty. Samalla tajusin, että olin - luontopolun kylttien hämätessä - etsinyt reitin alkua väärästä kohdasta! Takaisin P-paikalle siis.
Auton kääntäminen ei ollutkaan ihan triviaali juttu, koska 957-tiellä pihoja tai risteyksiä ei ole ihan sadan metrin välein. Yksi tuli kohtalaisen pian vastaan, mutta en jäisen tien vuoksi saanut autoa pysähtymään, enkä mutkan vuoksi voinut peruutellakaan. Jouduin ajamaan kilometrikaupalla, ennen kuin löysin sopivan kääntöpaikan. No, kiirekös tässä, kun lomalla ollaan.
Lopulta selviydyin suksineni kohti Hietajärveä menevälle kelkkauralle. Omat Vossini ovat suomupohjaiset, joten jäistäkin uraa oli helppo hiihtää. Alamäet piti tosin laskea hangessa, koska kelkan jälkeä seuraten olisin tuskin pysynyt pystyssä.
Perille päästyäni söin Jykeröt Hietajärven uudessa kodassa ja palasin sitten autolle samaa reittiä. Hietajärvi oli kaunis paikka lumisenakin, mutta toki näyttävämpi sulan maan aikana.
Ketomellasta jatkoin edelleen Hettaan, jossa aurinkoinen sää houkutteli vielä pienelle hiihtolenkille Pyhäkeron suuntaan.
Tavoittelin Hettaa ensisijaisesti siksi, että sen sijainti on optimaalinen loppuviikon kannalta. Minulla on vielä 2 - 3 Lappi-päivää jäljellä, mikä periaatteessa riittäisi Kilpisjärven reissuun - tai vaikkapa Inariin, josta jo kertaalleen luovuin.
Toisaalta ajatus pitkästä ajomatkasta pienempiä teitä pitkin (kuten Kautokeino - Karigasniemi - Inari) ei oikein houkuta. Jerikseltä Hettaan kulkeva 957-tiekin oli paikoin todella liukas jäisen tienpinnan päälle sulaneen veden vuoksi.
Juuri tällä hetkellä olen valvomisen vuoksi melko väsynyt. Ehkä on parempi pitää aikataulu löysänä ja muutenkin noudattaa hiukan kevyempää ohjelmaa.
Jotkut kuulemma viettävät lomaansa ihan vaan leväten. Kai sellaistakin voisi joskus kokeilla. Tosin niitä juttuja varten pitäisi olla ihan oma bloginsa: "Kun paikallaanolo on tärkeää eli asiaa lorvailusta ja ajan tappamisesta."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti