Inferno

Viime vuosina on tullut aika paljon matkailtua pohjoisessa. Aiemmin veri kuitenkin veti ihan eri suuntaan. Kun kesäloma alkoi, auto lastattiin täyteen, ja sitten lähdettiin paahtamaan kohti Keski-Eurooppaa (tai joskus Norjaan). Tien päällä oltiin yleensä 2 - 4 viikkoa, joten paljon muuta ei kesälomaan mahtunutkaan.

Jossain kymmenennen reissun paikkeilla alkoi tuntua siltä, että ratin takana tulee istuttua aika paljon. Jos ajaa Ruotsin kautta, Välimerelle on parituhatta kilometriä. Laivamatka Saksaan vähentää ajokilometrejä, mutta ei muuten juurikaan nopeuta matkan etenemistä. Via Balticaa ei koskaan vakavasti edes harkittu.

Muutama vuosi sitten kokeilin lentää Saksaan, ja käydä vuokra-autolla Italiassa. No, matka toki sai näin vähän lentävämmän lähdön, mutta tuossa vaiheessa Keski-Euroopan ruuhkat ja väentiheys olivat jo alkaneet tuottaa ihottumaa. Viikon reissun jälkeen tajusin, että Lappi on oikeastaan aika hieno paikka, eikä se edes ole kovin kaukana.

Parhaimmillaan aurinkoiset kesälomareissut olivat kuitenkin mukavia. Joskus matkoilla myös tekee hyviä ostoksia. Taisi olla 90-lukua, kun edullisesti ostin Adidaksen uimahousut andorralaisesta tavaratalosta.

Sittemmin uikkarit ovat kertaalleen ratkenneet sivusta - juuri kolmen raidan kohdalta - mutta olen hätäisesti kursinut reiän umpeen. Vaimo haluaisi jo heittää housut menemään, mutta minusta ne ovat edelleen hyvät. On nimittäin niin, ettei uimahallissa kukaan (vahingossa tai tahallaan) pölli Adidas-merkkisiä uikkareita, jos niissä on vain kaksi raitaa.

Etelän reissuilla juoksemisen merkitys korostui. Kun yöpaikkana toimiva Formule 1, Etap tai retkeilymaja oli löytynyt, ympäristöön lähdettiin tutustumaan juosten. Joskus juostiin vielä aamullakin, koska se tuntui vieraassa paikassa jotenkin eksoottiselta.

Ihan puritaaneja ei kuitenkaan oltu - ainakaan miesporukalla - kuten joskus 2000-luvun alkuvuosina matkapäiväkirjaan tehty merkintä osoittaa:

"Saksalaiset makkarat ja oluet eivät ole aivan kevyttä ruokaa, mistä syystä olemmekin matkan alusta lähtien tiedostaneet rasituksen, jonka hiukan tavanomaisesta poikkeava ruokavalio meille aiheuttaa. Päivittäiset 1 - 2 juoksulenkkiä takaavat sen, etteivät kehomme pääse kostumaan liikaa, vaikka sattuisimmekin nauttimaan tarpeettoman paljon nestettä.

Toisaalta lenkkeily ja sitä seuraava oluen juonti muodostavat yhdessä muun automatkailuun liittyvän toiminnallisuuden kanssa hyvin monimutkaisen ja monta tuntematonta sisältävän yhtälön. Kun käytettävissä on x tuntia aikaa, kuinka pitkään ja kuinka kovaa on juostava, jotta myöhemmin nautittavan oluen sisältämä energiamäärä tulee kulutetuksi, ja aika riittää sopivasti molempiin harrastuksiin? Tai kun autojääkaapissa on y tölkkiä olutta, mihin mennessä yöpaikan täytyy löytyä, jotta oluet ehditään em. ehdot täyttäen nauttia? Näitä ongelmiakaan ei ratkota ihan yhden oluen voimin, mikä edelleen vaikeuttaa laskentaa."

Parhaiten muistiin ovat jääneet hellepäivinä tehdyt juoksulenkit. Jonain kesänä poikkesimme Italian Savonassa, jossa yövyimme paikallisessa retkeilymajassa. Päiväkirja kertoo:

"Savonan retkeilymaja sijaitsee korkealla vuorenrinteellä, johon johtaa jyrkkiä 20 asteen nousuja sisältävä kapea tie. Tämä tarjoaa erinomaiset puitteet Inferno-lajin harrastamiselle.

Kaikista urheilulajeista Inferno on se, joka voi johdattaa ihmisen lähimmäksi Jumalaa. Sitä on helppo harrastaa: mennään vain vuoren juurelle ja juostaan sitten peräsuoli lepattaen rinne ylös. Matkanteko on yhtä helvettiä ja kiusaus hellittää on suuri, mutta ken pysähtymättä kilvoittelee rinteen ylös, saa lopulta palkinnon: kun ylämäki loppuu ja tasamaa alkaa, jalat juoksevat kuin itsestään! Silloin ihminen kohtaa Jumalan."