perjantai 4. huhtikuuta 2014

Viimeinen rasti

Loma vetelee viimeisiään. Aamulla Jerikseltä poistuttuani mietin, hakeutuisinko vielä johonkin lähellä olevaan kohteeseen vai suuntaisinko kohti Kuopiota, yhden pysähdyksen taktiikalla.

"Lähikohde" olisi käytännössä tarkoittanut Yllästä. Siellä on hyvät ladut, mutta todennäköisesti myös aika paljon väkeä. Lisäksi olen joulun jälkeen ollut Äkäslompolossa kahdesti.

Päädyin ajamaan Rukalle, lähinnä käytännön syistä. Ruka on riittävän lähellä kotia, ja lisäksi pääsen vielä iltapäivällä hiihtämään. Aluksi haaveilin aamuhiihdostakin, mutta Kuontivaaran lenkin jälkeen tuntuu siltä, että eiköhän tämä riitä. Ehkä olisi ollut parempi lopettaa jo eiliseen Keimiötunturin kierrokseen. Positiivista on se, että Xcover 2 tuntuu olevan Ruka-yhteensopiva, vaikka en asiaan liittyviä teknisiä yksityiskohtia ymmärräkään.


Reitti Kuusamon suuntaan eteni tuttuun tapaan Kittilän ja Sodankylän kautta. Matkalla huomasin, että talvinen Kumputunturi näkyy aika kivasti tielle 80-tielle Tepsan kylän länsipuolella.

Samoilla tienoilla päivysti myös koppelon tapainen suuri lintu, jonka aikeena lienee ollut hyökkäillä ohiajavien autojen kimppuun. Viime kesänä muuan naarasmetso otti mittaa Passatista, mutta taisto päättyi linnun tappioon.

Tämän reissun parhaat hetket sijoittuivat Jeris-Pallas-Hetta -akselille. Ladut olivat hyvässä kunnossa, majoitus kotoisaa eikä väenpaljous kiusannut. Myös ajatus pyöriä samoilla kulmilla oli hyvä, koska kiireen tuntua ei ollut, vaikka vaihdoinkin majapaikkaa päivittäin. Joskus viikon lomalla tulee ajeltua ympäri Lappia enemmän kuin mitä järkevää olisi.

Olen myös tyytyväinen siihen, että pysyin terveenä koko reissun ajan. Se ei ole itsestään selvää, koska rasituksen alla elimistö on alttiimpi erilaisille taudinaiheuttajille.

En tiedä, olivatko tämän talven hiihdot nyt tässä. Pääsiäisenä saattaisi vielä ehtiä lumille, mutta 3 - 4 päivää on lyhyt aika, jos lunta täytyy hakea kaukaa. Täytynee tunnustella asiaa sitten, kun aihe on ajankohtainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti